Havaintoja-kolumni
Raimo Vahtera:
Köyhiä kiusaamassa

Ennen oli ensimmäinen, toinen ja kolmas karhu. Kolmanteen reagoitiin tai sitten ei.

Nyttemmin perintä on ulkoistettu, kuten fiinisti sanotaan. Ulkoistaminen tarkoittaa sitä, että työ ostetaan ulkoa. Ostaja säästää mutta joku maksaa.

Perintää hoitavat perintätoimistot. Perintää tarvitaan, koska kaikki eivät maksa laskujaan kohtuullisessa ajassa.

Laskunmaksajina suomalaisiakin on moneen lähtöön.

Yhdet voivat touhukkuudessaan maksaa yhden ja saman laskun pariinkin kertaan.

Toiset, se selvä enemmistö, maksaa laskunsa aikataulussa, josta ei koidu ylimääräisiä kuluja.

Kolmannet elävät maailmassa, jossa raha laulaen tulee ja viheltäen menee. Laskutkin maksetaan kunhan jaksetaan.

Neljännet eivät maksa, vaikka rahaa on ettei tahdo sekaan sopia. He mieluummin riitauttavat selvätkin asiat ja vitkuttelevat maksua viimeiseen saakka.

Viidennet venyttävät joka pennin ja yrittävät hoitaa laskunsa, mutta rahat eivät riitä. Rahapula on krooninen.

Joskus takavuosina yrittäjä, jota velkojat karhusivat, saattoi hiljentää velkojansa ainakin toviksi sanomalla:

"Laskunne oli mukana torstaina suoritetussa tämän kuun arvonnassa, mutta maksuvuoro ei osunut sille. Toivotaan, että teidän laskullanne on parempi onni ensi kuun arvonnassa."

Karhukirjeisiin puolestaan pyrittiin saamaan riittävästi peetä ja ärrää, mieluusti isoilla kirjaimilla.

Nykyisin perintä on juridisesti korrektia, paitsi ns. itäperintä. Vuosituhannen lopun karhukirje voi kuulua jotenkin näin:

"Olemme saaneet tehtäväksemme periä teiltä seuraava saatava. Ellemme saa suoritustanne viimeiseen maksupäivään mennessä, tulemme vaatimaan saatavaa oikeudellisilla toimenpiteillä, jotka lisäävät huomattavasti kustannuksianne.

Käräjäoikeuden päätös ja siitä seuraavat ulosottotoimenpiteet aiheuttavat luottotietoihinne julkisen maksuhäiriömerkinnän, joka tulee vaikeuttamaan luotonsaantianne."

Velalliselle kerrotaan myös, että velkasumman lisäksi saatavaan sisältyy viivästyskorkoa, viivästysmaksua, perimiskuluja ja toisinaan vielä viranomaiskuluja.

Yleensä pienehkö saatava tuplaantuu perinnässä heti kättelyssä. Myöhemmin korko tekee tehokasta jälkeä.

Ellei kykene kaikkea maksamaan, osasuorituksilla lyhennetään korkoa ja velkasumma pysyy perijän pesämunana ajasta iäisyyteen.

Suomen ulosottoapulaisten yhdistyksen puheenjohtaja Mauno Laaninen kritisoi viime sunnuntain lehdessämme perintälakiehdotusta, joka siirtäisi julkisten maksujen perimisen yksityisille toimistoille.

Hänen mukaansa siitä seuraisi velallisen oikeussuojan vaarantuminen ja kohtuuttomat perimiskustannukset.

"On turha kuvitella, ettei perintätoimistojen kuluja kukaan maksaisi. Tällaisen yksityisen perintätoimen kohteeksi joutuva hädässä oleva asiakas maksaa viime kädessä perintätoimistolle esimerkiksi muutaman sadan markan saatavan jopa nelinkertaisesti," Laaninen totesi.

Ellei perintää kuorrutettaisi erilaisilla maksuilla, se näyttäisi monessa tapauksessa epäilyttävästi koronkiskonnalta.

Laskuthan on maksettava, eikös juu. Perinnän pitäisi olla myös sosiaalisesti korrektia eikä vain juridisesti oikein.

Kun esimerkiksi kunta ulkoistaa perintäänsä, se epäilemättä saa omansa tehokkaammin, mutta maksumiehinä ovat tavalliset kuntalaiset. Perijä kuorii kerman.

Jos jätetään laskuista kaikki ne luikurit, jotka eivät hoida pienintäkään velvollisuuttaan laskuista puhumattakaan, perinnän ulkoistaminen osuu kipeästi kaikkein köyhimpiin.

Yksityiset yritykset voivat toimia miten parhaaksi katsovat. Kunnan tai muun julkisen viranomaisen pitäisi ajatella kokonaisuutta ja erityisesti niitä kuntalaisia, jotka maksavat täyden hinnan aina ja kaikesta.

Heille pitäisi riittää se, että he maksavat velkansa mutteivät ajaudu viivästyskorkojen ja perintämaksujen kierteeseen.

Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomien päätoimittaja.