Pääkirjoitus 17.11.1998:
Saddam avasi taas portit
tarkastajille viime hetkellä

Saddam Hussein.
Saddam Hussein.

Irakin ja Yhdistyneiden kansakuntien välinen asetarkastuskiista sujui ja keskeytyi jälleen täsmällisesti Saddam Husseinin käsikirjoituksen mukaan. Jo matkalla irakilaiskohteisiin olleet amerikkalaiset rankaisuretkikunnan ohjuksia kantavat koneet kääntyivät viime tipassa takaisin lähtökentilleen Persianlahden alueella.

Irak teki näennäisen täyskäännöksen suhtautumisessaan YK:n asetarkastajiin ja vakuutti jatkossa päästävänsä nämä kaikkiin haluamiinsa tarkastuskohteisiin.

Näytelmä on jo moneen kertaan toistettu saman käsikirjoituksen mukaan Saddam Husseinin Kuwaitin onnettoman sotaretken jälkeen. Uhittelua seuraa aina suostuminen ehdoitta YK:n vaatimuksiin.

Riippuu kokonaan tarkastelukulmasta, kuka tässä tarkastuskiistassa ketäkin nöyryyttää. Bagdadin valtiaalle nähtävästi riittää, että amerikkalaiset eivät hyökkää irakilaiskohteisiin. Saddam Husseinin toistuva nöyrtyminen kansainvälisen yhteisön vaatimusten edessä saadaan kotimaassa helposti näyttämään sankariteolta ja suurelta poliittiselta voitolta sokaistuneena johtajaansa ihailevan kansan silmissä.

Yhdistyneiden kansakuntien ja erityisesti Yhdysvaltain kannalta sotilaallisten keinojen käytön peruuntuminen on jo sinänsä voitto, joskin se tulee aina kalliiksi, vaikkei laukaustakaan ammuta.

Kokonaan toinen asia on se poliittinen häpeä, joka väistämättä kaatuu niin YK:n kuin Yhdysvaltainkin niskaan niiden joutuessa olemaan Saddamin taitavan pompottelun kohteina.

Saddamilla on sinänsä hyvä selitys omalaatuiseen toimintaansa. Hän vain yksinkertaisesti on turhautunut YK:n asettamiin talouspakotteisiin. Varsinaisesti asetarkastuksia ja niiden tekijöitä kohtaan hänellä ei ole mitään hampaankolossa, kuten Irakin YK-suurlähettiläs Nizar Hamdoon on saanut tehtäväkseen kertoa läntisille tiedotusvälineille.

Turhautuneita tässä alati jatkuvassa piirileikissä on kyllä useampiakin. Varsinkin Yhdysvaltain kongressiedustajien kärsivällisyys alkaa olla äärirajoillaan. Oman sotansa perusteellisesti hävinneen osapuolen amerikkalaisen sotilasmahdin jatkuva härnääminen alkaa jo käydä kunniallekin.

Kongressin jäsenten turhautumisen jakaa epäilemättä täysin myös presidentti Bill Clinton, joka viime kädessä vastaa amerikkalaisjoukkojen kokoamisesta alueelle, hyökkäysvalmiuden ylläpidosta ja hyökkäyskäskystä sekä toisaalta niiden purkamisesta.

Clintonin tuskastuminen näkyy jo julkisena toivomuksena Saddamin kaatamisesta. Pitemmälle suurvallan johtaja tuskin voisi mennäkään. Amerikkalaisilla on jo tarpeeksi neuroottisia kokemuksia muun muassa CIA:n epäonnistuneista yrityksistä saattaa Saddam Hussein pois päiviltä.

Muutoksen Irakin sisäpoliittiseen tilanteeseen on tultava sisältä päin. Samoin muutoksen Irakin luomaan sodanuhkaan Persianlahden alueella.