Raha ei päästöjä puhdista

Varamaapalloja ei ole. Kasvihuoneilmiön seurauksia ennakoineet katastrofit kuten Kiinan tuhoisat tulvat, hirmumyrsky Mitchin myllerrys Keski-Amerikassa tai kuivuuden edistämät metsäpalot Kaakkois-Aasiassa ovat entistä paremmin saaneet ihmiset ja valtiot tajuamaan tämän.

Siitä huolimatta yhteisistä toimista sopiminen maan ja sen ilmakehän suojaamiseksi on äärimmäisen vaivalloista. Asia tuli jälleen todistetuksi Buenos Airesissa lauantaina päättyneessä YK:n ilmastokokouksessa. Hyvinvointikilpailussa toisiaan vastaan kamppailevat valtiot ja valtioryhmät tekivät ja tekevät nihkeästi sellaisia myönnytyksiä, jotka ne kokevat yksipuolisiksi. Buenos Airesin kokous edistyi asiakysymyksissä kuitenkin edes jossain määrin, mikä on myönteinen saavutus - vaikka aina riittämätön.

Kokouksen tuloksista tärkeimpänä voidaan pitää päätöksiin kirjattua päästökaupan kattorajaa. Teollisuusmaat pystyvät hankkimaan vain osan itseään velvoittavista kasvihuonekaasujen päästövähennyksistä edistämällä vastaavia muissa maissa tai ostamalla niitä velvoitteensa alittaneilta. Mikään maa ei siten selviä pelkällä puhtaalla rahalla sovittua suuremmista saastepäästöistään, vaan konkreettisiin toimiin on pakko ryhtyä oman maan rajojen sisällä.

Pahiten päänsä kattoon lyö nykyinen tuhmin saastuttaja, Yhdysvallat, joka viime vuonna Kioton ilmastokokouksessa lupasi vähentää kasvihuonepäästöjään vuoden 1990 tasosta seitsemällä prosentilla vuosiin 2008-2012 mennessä. Nykymenolla Yhdysvallat ei pysty pitämään kiinni velvoitteestaan, vaan se jopa lisää päästöjään 20-30 prosenttia. Kattorajojen numeroista tosin sovitaan vasta myöhemmin, joten Yhdysvallat ehtinee vielä nostattaa prosentit mahdollisimman suuriksi.

Jos Yhdysvallat on kasvihuonepäästöjen paha poika, niin kiltitkin ovat harvassa. Afrikan maat tosin huomauttavat aiheuttavansa kasvihuonepäästöistä vain kolme prosenttia ja haavoittuvansa ilmastonmuutoksista eniten.

Kaikkiaan kehitysmaaryhmä lisää päästöjään nykyään teollisuusmaita nopeammin. Kymmenen vuoden kuluttua niiden arvellaan aiheuttavan jo puolet maailman kaikista hiilidioksidipäästöistä. Siksi nekin on saatava mukaan rajoituksiin. Buenos Airesissa se ei vielä onnistunut, vaikka jotkut kehitysmaat jo ilmoittivat halukkuudestaan liittyä Kioton ilmastosopimukseen.

Jatkossa on tärkeää onnistua suostuttelemaan etenkin Kiina ja Intia mukaan rajoittamaan päästöjään. Nämä Yhdysvaltojen kyseenalaista maailman ykkössaastuttajan titteliä toimillaan kärkkyvät maat eivät toistaiseksi suostu puhumaan edes vapaaehtoisista vähennyksistä.

Haasteita siis riittää, mutta periksi antaminen ei aja kenenkään etua. Siksi on erityisen hyvä, että seuraava ilmastokokous sovittiin pidettäväksi jo vuoden päästä. Suomelle se tosin tuo hikisen urakan, koska EU:n puheenjohtajana se joutuu sovittamaan yhteen kaikkien mukana olevien maiden tavoitteita.