Liberalismi ei ole peikko

Lukiessani Ville-Veikko Hirvelän (TS 8.11.) ja Mikko Aaltolan (4.11.) purkauksia uusliberalismin kauheudesta, tuntuivat heidän näkemyksensä hieman vierailta. Itseäni (uus)liberalistina pitävänä en ymmärrä kuinka henkilökohtaisen vastuunkantamisen, yksilönvapauden ja vapaan markkinatalouden puolustaminen voisi olla epämoniarvoista.

Analysoidessaan liberalistista ajattelua, Aaltonen osui osittain oikeaan mainitessaan oman edun tavoittelun. Kuitenkin myös liberalistisessa ajattelutavassa yksilö maksimoi toiminnastaan saatavaa hyötyä. Raha voi olla väline hyödyn saavuttamiseksi hyödykkeen muodossa, mutta toisaalta yhtä hyvin hyöty voidaan saada oikeaksi koetusta toiminnasta (esim. vapaaehtoistyö).

Liberalistisen ajattelun mukaan yksilölle tulisi taata vapaus olla "oman onnensa seppä", eli tavoitella suurinta henkilökohtaista hyötyä haluamallaan tavalla. Ajattelutapa, jonka mukaan yksilö ei saisi tavoitella omaa rahallista etuaan olisi näin ollen epämoniarvoinen, koska sen mukaan materialistinen itsekkyys ei olisi hyväksyttävää.

Vapaan markkinatalouden vallitessa yksilöiden on edelleen mahdollista sopia hyvistä asioista. Sopimisella kuitenkin yleensä tarkoitetaan,että osapuolet toimivat vapaaehtoisesti ja siten ovat sopimuksesta suunnilleen samaa mieltä (kompromissi). Pyrkimysten yhteensovittaminen demokratian keinoin on myös epämoniarvoista- tällöinhän vähemmistö pakotetaan sopeutumaan enemmistön tahtoon.

Liberalistina ajattelen, että jokainen tietää oman parhaansa. En halua demokratiaa, jolla rajoitetaan henkilökohtaista itsemääräämisoikeuttani. Totalirismin rinnalla demokratia luonnollisesti on pienempi paha, mutta demokratia joka estää vapaan taloudellisen toiminnan estää samalla myös poliittisen vapauden toteutumisen.

Paras vaihtoehto on vapaaseen sopimiseen perustuva yhteiskunta, jossa valtio pitää huolta kansalaisten turvallisuudesta ja yksilöt toimivat vapaaehtoisessa yhteistyössä saavuttaakseen omat tavoitteensa.

Aki Koponen
kauppat.yo, valtiot.yo