Pääkirjoitus 14.11.1998:
Keskusta uudisti työreforminsa

Keskustan työreformin nimellä kulkeva työ- ja yrityslainsäädännön uudistuspaketti on elänyt runsaat kaksi ja puoli vuotta ja uudistunut pitkin matkaa.

Kun puheenjohtaja Esko Aho lanseerasi puolueensa ehdotukset keväällä 1996, lähtökohtana oli, että jotain konkreettista pitää tehdä, ettei kansakunta jakaudu kahtia ja vajoa sosiaaliseen ja taloudelliseen kriisiin.

Työreformin kärki oli suunnattu hallitukseen, ennen muuta sosiaalidemokraatteihin. Vastaisku tuli kuitenkin ammattiyhdistysliikkeeltä: se otti ehdotuksen sodanjulistuksena.

Sen jälkeen reformia reformoitiin ay-ystävällisemmäksi. Jossakin vaiheessa näytti siltä, että punamullan kantavana jalaksena olisi ay-liikkeen ja keskustan yhdistynyt näkemys työelämän uudistamisesta ja tekijän puolustamisesta.

Keskustan työreformi olisi epäilemättä jäänyt hyllyille pölyttymään, ellei talouden globaali kriisi olisi iskenyt myös meille. Näkymien synkkeneminen antoi keskustalle aiheen terävöittää reformiaan. Varapuheenjohtaja Seppo Kääriäisen sanoin siitä on hioutunut timantti.

Keskustan timantti juuttui kuitenkin oitis SAK:n kurkkuun. Puheenjohtaja Lauri Ihalaisen mukaan reformin toteutuminen merkitsisi paluuta torpparikauteen.

Keskustan työreformin suurin heikkous on kuitenkin sen perustassa: se on vaaliohjelma, jonka hinnasta ei hiiskahdetakaan. Kuten ekonomistit Jaakko Kiander ja Matti Virén lehdessämme torstaina osoittivat, paljon luvataan mutta rahoituksesta ei huolta kanneta.

Työreformissa luvataan perusturvaan parannuksia, jotka nostaisivat etuuksien tasoa ja kasvattaisivat edunsaajien määrää. Kustannuksia ei ole laskettu, mutta miljardeista on kysymys. Samaan aikaan ehdotetaan tuloverotukseen neljän miljardin markan kevennystä. Yhtälö on kohtuullisen mahdoton.

Keskustan suurin ongelma työreformissaan on analoginen tunnetun kenraalien ongelman kanssa: käydään viime sotaa. Samaa sotaa käy pitkälti ay-liikekin.

Maamme työlainsäädäntö, on se sisällöltään miten jäykkää tahansa, ei ole estänyt menestyvimpiä yrityksiämme menestymästä. Jos suomalaisia yrityksiä jokin uhkaa, niin suurin uhka ei ole työlainsäädäntö. Joustavuutta toki tarvitaan, mutta tähänkin saakka arkijärki on ollut valttia yritystason sopimuksissa.

Kiristyvä maapalloistuva kilpailu on suurin uhka. Kun kustannusleikkaukset lopettavat työpaikat, paikallisellakaan sopimisella on kovin vähän tehtävää.

Keskustan työreformi on kuitenkin erinomainen keskustelun herättäjänä. Työelämämme kehittäminen edellyttää jatkuvaa keskustelua, jotta suomalaiset työpaikat kyetään säilyttämään kilpailukykyisinä jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa.