Historiatoimikuntaa ei voi syyttää

Turun kaupungin historian kirjoittajana haluaisin saattaa julki muutaman selventävän rivin lauantain 7.11. lehdessä olleeseen ns. ruotsalaistalojen sijaintia ja katuosoitteita koskettelevaan artikkeliin.

Lehtijutussa todetaan, että en ole osannut olla riittävän tarkka kirjoittaessani Turun kaupungin historiaan ruotsalaistalojen sijainnista. Edelleen todetaan, että historian kirjoitustyötä johtanut professoritasoinen toimikuntakin olisi päästänyt osan noista taloista väärään osoitteeseen.

Kaivoin uudelleen esiin ne lähdeasiakirjat, joihin olen vuonna 1980 ilmestyneessä kirjassa tältä osin viitannut. Kaupunginjohtaja Hällforsin asiaa koskevassa selostuksessa kaupunginvaltuustolle tammikuulta 1941 todetaan, että 76 lahjataloa sijoitettiin Kupittaan alueelle ja 14 Stålarminkadun varrella olevalle omakotialueelle. Tässä asiakirjassa on aikanaan lähdetty siitä, että tällainen paikanmääritys riittää kertomaan valtuutetuille, missä talot sijaitsevat. Tämän asiakirjan pohjalta kirjoitin kaupungin historiaan, että osa ko. taloista sijoitettiin Stålarminkadun varrelle V kaupunginosaan. Harmilliseksi asian näyttää tehneen nyt se, ettei valtuustoa varten tehdyssä asiakirjassa tai kirjassani ole asiasta puhuttukaan katuosoitetason tarkkuudella vaan on haluttu antaa lukijalle jonkinlainen maantieteellinen määritys, missä päin Turkua ko. talot ovat. Näin on sitten joidenkin talojen osalta tullut todella parin-kolmen sadan metrin "tarkkuusvirhe".

Ymmärrän hyvin, että tällainen tieto tuntuu oudolta sellaisen ihmisen silmissä, joka on asunut tai asuu ko. taloissa eikä katuosoite olekaan Stålarminkatu. On hyvä, että tällaiset selventävät oikaisut saatetaan myös julki. Valitettava tällainen "kömmmähdys" joka tapauksessa on, mutta mistään eriskummallisesta huolimattomuudesta tässä ei sentään liene kysymys. Kaikkia yksityiskohtia, joita miltei 600-sivuisessa kirjassa on tuhansittain ei ole mahdollista käydä paikan päällä tarkistamassa vallankin, jos asioista on virallisissa asiakirjoissa selkeää tekstiä.

Missään nimessä tällaisista epätarkkuuksista ei voi syyttää historiatoimikuntaa, jonka tehtävänä oli työn johtaminen ja valvominen yleistasolla, ei kirjoittajan tekstin yksityiskohtien kontrollointi tai peukalointi. Apuna toimikunta voi toki tällaisissakin asioissa olla, niin kuin aikanaan olikin. Tässä suhteessa muistelen erityisellä lämmöllä nyt jo edesmennyttä toimikunnan jäsentä toimittaja Eino Lehtistä, joka erittäin hyvän Turku-tuntemuksensa perusteella kykeni auttamaan monissa sellaisissa kohdissa, jotka asiakirjojen pohjalta jäivät joskus Turkua heikommin tuntevalle tutkijalle epäselviksi.

Veikko Laakso