Säästöjä lasten
kustannuksella?

Turussa koululautakunta on tekemässä päätöstä, että kouluaamujen alkamisaikaa siirretään myöhäisemmäksi. Perustuuko päätös yläasteen oppilaiden mielipiteisiin? Kaikkihan varmasti tietävät, että yläasteella ollessa nukuttaa aamuisin.

Ala-asteen oppilaiden mielipidettä ei varmasti edes haluta kysyä, sillä varsinkin 1-2 luokkalaisten aamut tuntuvat todella turvattomilta ja pitkiltä yksin kouluun lähtöä odotellessa.

Onko niin, että haetaan säästöjä lasten kustannuksilla? Iltapäiväkerhot voi lopettaa kun lapset ovat koulussa 15-16 asti. Aamuhoidon järjestäminen on vanhempien ongelma. Nyt todella monet lapset pääsevät vanhempien kyydissä aamuisin kouluun työmatkan yhteydessä.

Täällä Turun pohjoisosassa on vihdoin saatu kovien neuvottelujen myötä linja-autoaikataulut koulun lukujärjestykseen mahdollisimman sopivaksi. Pistetäänkö tämä työ taas uusiksi. On otettava huomioon, että Tortinmäestä lähtevien lasten linja-automatkaan kuuluu yhteen suuntaan n. 45 min. Koulun päättyessä kello 16 kotona ollaan noin kello 17. Harrastukset ovat myös usein keskikaupungilla, milloin on aikaa niille ja läksyille? Tuntikin on iso asia ilta-ajasta.

Muutokseen on annettava valintamahdollisuus koulukohtaisesti. Keskikaupungin kouluissa on aivan eri tilanne verrattuna äärialueiden kouluihin, joissa matkat ovat pitkiä, eikä omaa yläastetta ole. Onko huomioitu, että koululaiset tulisivat lisäämään työstäpaluuruuhkaa entisestään.

Mikäli päätöstä ollaan tekemässä lasten aamuväsymyksen perusteella on vanhempien aika katsoa peiliin ja etsiä syyllistä sieltä. Vanhempien vastuu on kasvattaa lapsia ja huolehtia, että kouluikäiset menevät ajoissa nukkumaan.

Vanhempainyhdistyksen hallituksen lasten (32 kpl 122 oppilaasta) yksimielinen toive oli aikaisin kouluun - aikaisin kotiin sääntö.

Lautakunnan jäsenet, odotamme vastausta, mihin tämä odotettavissa oleva päätös perustuu? Miksi tällaista suunnitelmaa ei ole otettu esiin koulujen johtokuntien kokouksissa?
Kreivilän koulun
vanhempainyhdistyksen hallitus