Kolumni Suomi 1948:
Nato ja yya-Suomi

Pohjois-Atlantin puolustusliiton Naton perustaminen oli kuuma kansainvälinen kysymys syksyllä 1948.

Norjan Nato-kiinnostuksen ja Ruotsin mahdollisen jäsenyyden takia keskustelu sivusi koko ajan Suomea; olihan syntymässä Neuvostoliiton vastainen sotilasliitto. Yya-Suomen luonnollinen lähtökohta oli se, että Nato-jäsenyys on poisluettu vaihtoehto.

Neuvostoliitto vastusti joka käänteessä Norjan, Tanskan ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Yhdysvallat halusi kaikki kolme mukaan.

Tutkija Jussi Hanhimäen mukaan Suomen Washingtonin lähetystön Olavi Munkki kertoi 10.11. 1948 isäntämaan edustajille Neuvostoliiton suuresta kiinnostuksesta Pohjoismaiden ratkaisuihin. Munkin mukaan Suomi vastustaa Ruotsin jäsenyyttä. Ruotsin liittyminen johtaisi todennäköisesti siihen, että Neuvostoliiton ote Suomen suhteen tiukkenisi ja seurauksena voisi olla Ahvenanmaan aseman muuttuminen.

Eräät tutkijat tietävät itse Josif Stalinin sanoneen suomalaisille, että Suomi voisi pysytellä Neuvostoliiton ulkopuolella, jos Ruotsi pysyy Naton ulkopuolella.

Ruotsi halusi pysyä puolueettomana ja varmistaa turvallisuuttaan pohjoismaisen puolustusliiton - Tanska, Norja, Ruotsi - puitteissa. Tästä puolustusliitosta ei kuitenkaan tullut mitään. Tutkija Hanhimäen mukaan USA:n painostuksen lisäksi tähän vaikutti "Tanskan ja Norjan Neuvostoliiton pelosta ja toisen maailmansodan aikaisen saksalaismiehityksen katkerista muistoista kumpuava turvattomuuden tunne. Tämän epävarmuuden tunteen poistajaksi ei Ruotsin tarjoamasta ratkaisusta ollut. Ainoa hyväksyttävä lääke oli läntisten suurvaltain ja niiden liittolaisten tarjoama sotilaallinen sateenvarjo".

Ruotsin puolueettomuuden säilyttäminen oli myös Suomen johdon tavoite. Presidentti J.K. Paasikivi antoi asiasta haastattelun 28.11. Göteborgs Postenille ja arvioi, että Ruotsin Nato-jäsenyys saattaisi hyvinkin johtaa merkittäviin muutoksiin Neuvostoliiton turvallisuuspolitiikassa.

Tutkija Hanhimäki katsoo, että Ruotsin itsepäinen pidättyminen puolueettomuuteen todennäköisesti jonkin verran helpotti Suomen asemaa. Suomi hyväksyi kyllä Naton perustamisen, mutta ei Ruotsin jäsenyyttä.

Pääministeri K.A. Fagerholm oli sitä mieltä, että Norjan ja Tanskan Nato-jäsenyys vahvistaa Ruotsin ja Suomen asemaa idän ja lännen välissä, koska se lisää Neuvostoliiton sotilaallisten seikkailujen hintaa huomattavalla tavalla. Monissa Yhdysvaltain diplomaattien kommenteissa todettiin Naton jopa suojelevan Suomea, sillä se jäädyttää tilanteen Pohjolassa.

Hanhimäen mukaan USA ei ymmärtänyt Ruotsin pyrkimystä puolueettomuuteen. Ulkoministeri George Marshall sanoi, että sitä puolueettomuutta kannatetaan niin kauan kuin se sopii Neuvostoliiton suunnitelmiin.

USA oli vihjaissut Ruotsille, että sen aseostot voitaisiin jäädyttää, mikäli maa valitsee puolueettomuuden. Myös sen Ruotsi käsitti, että pohjoismainen puolustusliitto olisi riippuvainen Natosta; muualta ei ollut tiedossa modernia aseistusta uskottavaan puolustukseen.

Ruotsin pelkäsi turhaan aseiden myynnin päättymisestä. Jo maalis-huhtikuussa Naton perustamisen aikoihin 1949 länsiliittoutuneet tulivat tosiin ajatuksiin. Esimerkiksi Englannin ulkoministeriön piirissä arvioitiin heikon Ruotsin vain rohkaisevan venäläisiä.

Hanhimäen mukaan USA solmi vuoden 1949 jälkeen suoranaisen "turvallisuuspoliittisen salaliiton" Ruotsin kanssa. Yhdysvallat lievensi sotatarvikkeiden myyntirajoituksia vuosi vuodelta ja Ruotsi jopa osallistui itäblokkia vastaan suunnattuun taloussaartoon. Ruotsia luonnehdittiin jopa lännen puolueettomaksi etuvartioksi.

Ruotsin puolueettomuus oli jälleen tosiasiassa yhtä ontuvaa kuin Saksan suhteen toisen maailmansodan aikana.

Yhdysvallat jatkoi kesästä 1948 lähtien Suomen-politiikan selkeyttämistä. Tavoitteena oli Neuvostoliiton vaikutusvallan minimointi Suomessa. Yhdysvallat katsoi parhaaksi keinokseen taloudellisen avun, jolla pyrittiin estämään äärivasemmiston kasvu ja Suomen luisuminen taloudelliseen riippuvuuteen Neuvostoliitosta.

Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomain toimittaja.