Kirkon kulmalta -kolumni
Salla Ahlstrand:
Tunteista ja
miehistä

Olen viime viikkoina törmännyt monta kertaa tunne- ja asennemuureihin, kun olen kertonut Turun ja Kaarinan seurakunnissa toteutettavasta parisuhdetoiminnasta nimeltä "Matka jatkuu".

-Voiko sinne tulla "sellaiset tavalliset parit", jotka riitelee? (voi tavatonta, malttaako joku olla riitelemättä?) -Ei mieheni kuitenkaan tule, kun ei se tykkää puhua? (ehkä hän tykkää puhua niiden miesten kanssa, joita ryhmässä on yhtä paljon kuin naisia?) Ja ovatko ihmissuhdeasiat seurakunnallista työtä? Jos siellä tuomitaan, kun jo muutenkin on vaikeaa? (hm!)

Perustunteita on neljä: ilo, suru, pelko ja suuttumus. Kaikki muut tunteet ovat näiden sekoituksia, kertoo kouluttajamme rovasti Liisa Tuovinen, Kirkon Perheasiainkeskuksesta.

Tunnereaktioita syntyy meissä koko ajan. Eivätkä tunteet ole oikeita tai vääriä, ne vain ovat. Tunteiden ilmaisu on usein epäsuoraa ja sanatonta, ja väärinkäsityksiä syntyy tuhkatiheään. Usein joudumme kohtaamaan ja kantamaan lähimmäisemme tunnetta, joka on syntynyt aivan muussa tilanteessa. Tunteiden matka tietoisuuteen voi olla hyvinkin pitkä.

Filosofi Heidi Liehu ruotii uusimmassa kirjassaan "Perhosten valtakunta" (1137 sivua!) mm. yhteiskuntamme tunnekylmyyttä, järkiperäisen ajattelun näennäistä objektiivisuutta. Hän arvostelee ajatustapaa, jossa tunteet ja intuitio leimataan järjen vastakohdaksi. Taustalla on pelkoa: "Näkymätön vaara on aina suurempi kuin näkyvä, tiedostamaton suurempi kuin tiedostettu - ja juuri torjuttuina, tiedostamattomina tunteet ovat vaara, eivät voimavara.

Samaa asiaa toisesta suunnasta lähestyy espoolainen free lancer -pappi Lasse Reijomaa, joka on ollut perustamassa "Lyömätöntä linjaa" perheväkivallan vähentämiseksi. Hän on myös kirjoittanut kokemuksistaan kirjan "Aikapommista aikamieheksi".

Hallitsemattomat tunteet ja kielteiset mallit riepottavat monia perheitä ja kaikissa sosiaaliluokissa. Pitkään jatkunutta väkivallankierrettä on vaikea saada katkaistua ilman ulkopuolista apua.

Reijomaa toteaa myös, etteivät ihmiset yleensä lähde ajoissa vaikkapa parisuhdekoulutukseen. Nainen saattaa reagoida miestä nopeammin, mutta miehen on vaikea ottaa asioita vastaan naiselta.

Miehen vaitelias rooli kulttuurissamme on muuttumassa. "Ei pidä paikkaansa, ettei suomalainen mies puhu. Kun kynnys on ylitetty avun hakemisen suhteen, miehet puhuvat paljon. Perheväkivalta ei ole enää tabu."

"Mies haluaa ylös siitä itsehalveksunnan ja minäkuvan hajoamisen kuilusta, mitä naisensa lyöminen miehelle aina merkitsee. Väkivaltainen suhde on vankila molemmille, sekä väkivallan harjoittajalle että uhrille. On ollut ihana seurata miehen vapautumista tästä vankilasta. Kun hän ei enää halua olla vanginvartija, energiaa vapautuu muuhun elämään", kertoo Lasse Reijomaa.

Kirjoittaja toimii pappina Turun Mikaelinseurakunnassa.