Kolumni Päivän pistot 7.11.1998
Sivistynyt pullasorsa

Kun vuonna 1994 YK-virkamies Martti Ahtisaari kohosi tasavallan presidentiksi, se oli aikamoinen sensaatio, sillä mies oli ollut vielä pari vuotta ennen vaalia lähes tuntematon suurelle yleisölle. Suomen historian pitkäaikaisin pääministeri Kalevi Sorsa oli kohdannut voittajansa jo Sdp:n esivaalissa.

Historia toistaa joskus itseään ironisesti. Sorsa itse oli ollut vielä tuntemattomampi YK:n alajärjestö Unescon virkamies, kun Rafael Paasio veti hänet vuoden 1969 Turun puoluekokouksessa yllättäen Sdp:n puoluesihteeriksi.

Mutta Sorsa oppi uimaan politiikan myrskyisissäkin vesissä hyvin nopeasti. Siinä auttoi ratkaisevasti vahva aatteellinen tausta, laaja lukeneisuus ja sydämen sivistys.

Poliitikkojen muistelmia on tulvinut tänä syksynä kuin liukuhihnalta. Olen lukenut niistä useimmat.

Esimerkiksi presidentti Mauno Koiviston muistelut koulu- ja sotavuosistaan ovat tärkeätä historiallista dokumenttia. Kirjassa yllättää lähinnä laaja hengellinen, uskonnollinen pohdinta, jota Koivisto oli sodan aikana läpikäynyt.

Kirjallista tyylinautintoa Koiviston kirjalta on kuitenkin turha odottaa.

Esko Ahon Pääministeri on hajanainen, asiasta toiseen hyppelehtivä, vaalitaistoon tarkoitettu teos. Vaikka Aho taannoin ensimmäisen kirjansa julkaisun jälkeen kehui ääneen, että hän voisi elättää itsensä kirjoittamalla, tämän toisenkin teoksen jälkeen suosittelen pitäytymistä politiikanteossa. Nälkä pysyy politiikassa paremmin loitolla.

Ahon kirjan mielenkiintoisin kohta lienee kuvaus prosessista, jolla Heikki Haavistosta tehtiin ulkoministeri keväällä 1993. Tällä yllättävällä tempulla Aho otti samalla henkisen niskalenkin Paavo Väyrysestä.

Täysin tulevien taistojen pohjustukseksi on tarkoitettu myös Elisabeth Rehnin itsekehu Kaikki on mahdollista -kirja jonka kirjalliseen muotoon on tosin asetellut hänen aseenkantajansa, toimittaja Saska Snellman.

Rehn jatkaa kirjassaan samaa vanhaa lauluaan, miten isot pojat ovat yrittäneet häntä aina kaikin voimin kampittaa, mutta tämäpä mimmi vaan senkun porskuttaa!

Kirjan loppupuolella entinen puolustusministeri keskittyy ihmettelemään ja säälittelemään, miten paljon sodassa kuollaan, ryöstetään ja raiskataan. Siinäpä vasta uutinen!

Kalevi Sorsan Sisäänajo on syksyn muisteluksista merkittävin ainakin siinä mielessä, että muistelija itse osaa myös kirjoittaa. Vaikka Sorsakin pystyy väsyttämään lukijansa pitkillä poliittisten prosessien kuvauksillaan, hänen teoksensa tarjoaa paikoin terävää analyysiä Suomen historian monessakin mielessä merkittävistä vuosista 1969-1972.

Poliittisen piikittelyn Sorsa välttää lähes kokonaan. Eräs kohde on kuitenkin nykyinen eurokansanedustaja Reino Paasilinna, jolla Sorsan mukaan oli 1970-luvun alussa houkutusta liittyä jopa stalinisteihin. Sorsa kertoo Erkki Raatikaisen silloisesta tavasta torjua tarmokkaasti epäilykset Reksan liittymisestä Skp:hen:

"Ei, ei! Ei Paasilinna ole Skp:n jäsen. Hän on Nkp:n jäsen."

Sorsalla oli tietty rooli Sdp:n radikaalisiiven, pälkäneläisliikkeen taltuttamisessa, puolueen ja ay-liikkeen eheyttämisessä, mutta varsinaisen elämäntyönsä hän teki vasta 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla, joista vaiheista saamme lukea hänen itsensä kertomana myöhemmin.

Kymmenen vuotta pääministerinä ja 12 vuotta Sdp:n puheenjohtajana tekivät Sorsasta lähtemättömän historiallisen hahmon.

Yksi ratkaisevimmista käännekohdista oli vuoden 1977 elvytyshallituksen muodostaminen. Sorsa muutti silloin Sdp:n talouspolitiikkaa 180 astetta markkinatalouden suuntaan. Se oli väistämätön linjaus, jonka vain Sorsa pystyi silloin tekemään.

Ja sitä markkinalinjaa on sittemmin jatkettu - nyt jo ehkä liiankin pitkälle.

Sorsan poliitikon ura osui vaiheeseen, jolloin sodanjälkeinen pullamössösukupolvi oppi vaatimaan yhteiskunnalta aina vain lisää ja lisää - eikä koskaan saanut kyllikseen.

Siinä sivussa Sorsa lihotti itseäänkin kaikenlaisilla etuuksilla veronmaksajien kustannuksella. Uransa loppuvaiheessa hän oli Suomen Pankin ja Finnairin pullasorsa.

Pohjimmiltaan Sorsa on kuitenkin aito humanisti. Hän on erinomainen esimerkki, miten ujosta maalaispojasta voi kasvaa kansainvälisen luokan valtiomies.

Kirjoittaja on Turun Sanomain päätoimittaja.