Pääkirjoitus 2.11.1998
Näin ei pitänyt
koskaan käydä

Tulipalon syyntutkijat Göteborgin palopaikalla.
Tulipalon syyntutkijat Göteborgin palopaikalla.

Göteborgin tyrmistyttävässä diskopalossa oli monta inhimillisesti koskettavaa yksityiskohtaa. Oli koulujen syysloman aikaa, pitkä viikonvaihde, joku järjesti juhlat vanhassa suuressa seurantilassa, paikalla tungeksi kolme-neljä sataa lasta ja nuorta, vaikka sataviisikymmentäkin olisi ollut paljon. Oli melkein puoliyö.

Sitten kuva vaihtui, ja entisen teollisuusrakennuksen toisen kerroksen ahtaudessa syttyi tulinen horna, josta vain osalla oli minkäänlaisia mahdollisuuksia pelastua.

Ruotsalainen kansankoti järkyttyi. Juhlan teini-ikäisten enemmistö oli siirtolaisia tai siirtolaisten lapsia, mutta sillä ei pitäisi olla tapahtumien kululle keskeistä merkitystä. Jos näin sittenkin on-ja se toinen mahdollisuus, murhapolttoepäily, osoittautuu oikeaksi, Göteborgin diskopalon mustat jäljet synkkenevät entisestään. Tieto tahallisesti sytytetystä palosta repisi syviä ja vaikeasti paranevia haavoja ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Eikä pelkästään ruotsalaiseen, vaan myös muualle Eurooppaan. Suomeenkin.

Ruotsalaisilla ei tässä tilanteessa ole muuta vaihtoehtoa kuin selvittää palon syttymissyy nopeasti ja niin varmasti, että minkäänlaisille jälkiarvailuille ei jää tilaa.

Syitä itsetutkiskeluun ja syvälliseen keskusteluun on joka tapauksessa esimerkiksi siitä, miten kauan siirtolaisen ja hänen lapsensa pitää uudessa ympäristössään olla ulkopuolinen.

Göteborgin katastrofin kaltaista onnettomuutta ei tulisi tapahtua, mutta suomalaisten viranomaisten mukaan se on aivan yhtä mahdollinen täällä Suomessa kuin Ruotsissakin.

Maiden paloturvallisuusmääräykset ovat lähes samanlaiset. Määräyksiä noudatetaan kummassakin maassa yhtä hyvin tai huonosti, mikä tarkoittaa ajoittain sekä ylimääräistä joustoa ja mukavuudenhalua että välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä.

Nuoret rikkoivat Göteborgin diskossa kuolettavalla tavalla yhtä perussääntöä. Talo oli liian täynnä. Kun paniikissa piti löytää ainoa mahdollinen ulospääsy, se oli ahtaudessa ylivoimaista.

Monia muitakin kysymyksiä onnettomuudesta nousee. Miksi palo levisi niin räjähdysmäisen nopeasti ja tappavasti? Olivatko sisätilojen materiaalit turvallista vai eivät? Millaisessa kunnossa olivat sähkölaitteet? Miksi kokoontumistilana ylipäätään oli tällaisen rakennuksen ylempi kerros? Ulos oli vain kaksi tukkoista rappukäytää, joista niistäkin tuli sulki heti toisen.

Suomalaisten paloviranomaisten mukaan ravintoloiden ja muiden kokoontumistilojen palotarkastuksissa löytyy meillä jatkuvasti puutteita. Kuinkahan moni varauloskäytävä on tänäänkin lukossa tai tuoli- tai kaljakorivarastona. Arkisten kysymysten tärkeys korostuu valitettavan usein vasta sitten, kun niihin on jossakin jätetty kohtalokkaasti vastaamatta.