Oikeus kuolla ja oikeus elää

Vastaan 19.9. Extrassa olleeseen artikkeliin, jossa kirjoittaja Raita kertoi kokemuksestaan kuolemasta, kivusta ja saattohoitokodeista, joita hänen mielestään syntyy kuin sieniä sateella. Kirjoittajan mielestä saattohoitokodit ryöväävät potilaiden rahat eikä kirjoittaja tuntunut löytäneen mitään hyvää kyseisistä sairaaloista.

Raita tuntuu melko tietämättömältä Suomen saattohoitotilanteesta. Saattohoitokoteja on Suomessa ainoastaan kolme, Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Tampereen kodista kirjoittajalla oli erittäin negatiivinen käsitys puhelinsoiton perusteella.

Ja sitten se maksu näissä sairaaloissa. Ei niissä varmastikaan ryövätä vanhusten rahoja niin kuin kirjoittaja väittää. Hinnoista saa parasta tietoa soittamalla vaikkapa syöpäyhdistykseen taikka suoraan Karinakotiin Turkuun. Vuorokausimaksu potilaalle on aivan sama kuin muissakin sairaaloissa ja saattohoitokodissa saa jopa yksityishuoneen, mikä on erittäin harvinaista isoissa sairaaloissa.

Olen ollut neljä vuotta tukihenkilönä kuoleville ihmisille enkä ole kertaakaan nähnyt tai kuullut, että heitä pidettäisiin väkisin hengissä. Kipulääkettä saa aina tarvittaessa. En myöskään ole kenenkään kuullut valittavan kipujaan pitkiä aikoja, vaan potilaat saavat lääkettä silloin, kun he sitä pyytävät ja kipupumppuja annetaan silloin, kun kipu on jatkuvaa.

Kun kerran Suomessa ei sallita armokuolemaa, niin eikö silloin ole parasta tehdä loppuaika niin hyväksi kuin mahdollista. Eivätkä kaikki halua nopeaa kuolemaa, vaan yrittävät pysyä kiinni tässä ajassa mahdollisimman pitkään.

Olen näiden neljän vuoden aikana tavannut lukemattoman määrän tyytyväisiä potilaita ja omaisia, jotka ovat olleet kiitollisia siitä, että on olemassa paikka, jossa he saavat olla yhdessä loppuun asti, vaikka samassa huoneessa asuen. Onnistuuko se suurissa sairaaloissa?

Jos nämä paikat olisivat vain bisnesmielessä toimivia, niin eipä taitaisi olla pulaa rahasta, vaan potilaista. Työstä, jota teen en saa penniäkään rahaa. Saan siitä hyvän mielen ja saan tavata upeita ihmisiä. ja vaikka se aika olisi lyhytkin, antaa se minulle jotain sellaista mitä rahalla ei saa!

Toivoisin saavani kirjoittaja Raidan vieraaksi Karinakotiin, jolloin voisin oikaista hänen väärät käsityksensä saattohoidosta. Ja tukihenkilöitä potilaat tarvitsevat, ehkäpä hän lähtisi mukaan siihen työhön, jolloin karisisivat ne viimeisetkin inhon rippeet, jotka paistoivat läpi kirjoituksesta - ainakin minun silmiini. Siinä sitä saisi olla inhimillinen kuoleman edessä, kuten hän kaikkien toivoi olevan. Joten tervetuloa.

Pirkko Levo
tukihenkilö