Pääkirjoitus 30.9. 1998:
Suomalaiset pelkäävät yhä
enemmän syystä ja syyttä

Turun yliopiston ylioppilaskunnan tuore selvitys vahvistaa sen, mikä opiskelijapiireissä on tiedetty jo pitkään: yliopiston ja ylioppilaskylän välinen kampus on pelottavaa seutua erityisesti naisopiskelijoille. Turvattomuuden tunne on kasvanut Suomessa viime vuosina yleisemminkin, syystä ja syyttä.

TYY:n kyselyn naisvastaajista useampi kuin kaksi kolmesta kertoi, ettei uskalla liikkua kampusalueella vapaasti ja turvallisesti. Pahin pelon aihe on sukupuolisen häirinnän ja jopa raiskauksen kohteeksi joutuminen.

Ylioppilaskylän asumattomat lähitienoot, Aurajoen varren oikopolut, rantaradan alikulkusilta ja -tunneli sekä Ikituuriin johtava kävelytie tarjoavat otollisia lymyilypaikkoja. Pimeät ja autiot ympäristöt vetävät puoleensa itsensäpaljastajia ja muita sukupuolihäiriköitä etenkin ilta- ja yöaikaan.

Opiskelijoiden turvallisuudesta huolestunut ylioppilaskunta on lähtenyt ajamaan konkreettisia toimia tilanteen korjaamiseksi. Reseptejä riittää: suojaisat pensaikot matalaksi, lisää valoa ja poliisin partiointia kampukselle sekä kameravalvonta uuden Helsingintien alikulkuun.

Toimeen tarttumisen ymmärtää. Hämmentävää tilanteessa on kuitenkin se, ettei turvallisuusongelma kyseisellä alueella näytä olevan ainakaan viranomaistiedon mukaan mitenkään hälyttävä tai pahenemassa. Poliisille ilmoitettujen väkivaltarikosten määrä on pysytellyt pitkään samoissa parinkymmenen tapauksen vuosilukemissa.

Turussa tehdyn selvityksen tulos oirehtii samaa ilmiötä kuin vastaavat valtakunnalliset tutkimukset. Kansalaisten huoli arkielämän turvallisuudesta kasvaa koko ajan siitä huolimatta, ettei rikostilastoissa ole tapahtunut dramaattisia muutoksia pahempaan suuntaan.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen kartoituksen mukaan jo lähes joka toinen suomalainen on iltaisin ulkona liikkuessaan jonkin verran huolissaan väkivallan kohteeksi joutumisesta. Yleisintä pelkääminen on suurissa kaupungeissa, mutta myös monissa maaseudun taajamissa sitä esiintyy keskimääräistä enemmän.

Vaikuttaa siltä, että turvattomuus on kasvanut pikemminkin tuntemuksena kuin konkreettisena kokemuksena. Inhimillistä ympäristöä tulkitaan eri tavalla kuin ennen. Vaaran enteitä nähdään herkemmin ja yhä useammat tilanteet määritellään vaaralliseksi. Kadulla kulkevaa nuorten joukkoa pidetään automaattisesti uhkana, käyttäytyy ryhmä aggressiivisesti tai ei.

Ympäristön alitajuinen tarkkailu ja riskitietoisuuden nousu ovat urbaanin elämäntavan reagointimalleja, joista voi tulla ihmiselle ahdistava seuralainen. Kun kaupunkilainen alkaa suunnitella arkisia askareitaan sen mukaan, missä on turvallista kulkea, vaihtaa iltalenkin reittiä ja käyttää ravintolamatkalla vain taksia, ollaan lähellä pelon maantieteen loputonta kierrettä.

Pelko syntyy monista tekijöistä. Tiedotusvälineiden kohujutut raaoista rikoksista, omassa yhteisössä liikkuvat huhut ja jopa erilaiset maailmatapahtumat voivat ruokkia mieltä ahdistava tunnetta.

Tehokkain vastalääke tähän kalvavaan turvattomuuteen on paitsi todellisten fyysisten uhkien minimoiminen myös yleisen avoimuuden ja luottamuksen vahvistaminen yhteiskunnassa.