Kolumni "Havaintoja"/Raimo Vahtera
Vaikka pahemmaksi kaikki muuttuu

"Huolimatta viime vuosikymmenen mukanaan tuomista suurista ja vaikeasti arvioitavista maailmantalouden vaikeuksista, tämänhetkiset tulevaisuuden näkymät vaikuttavat hyviltä, etenkin vuoden 2000 jälkeen.

Keskitulomaissa taloudellinen kasvu mitattuna bruttokansantuotteen kasvuna henkeä kohti vuosittain on noin kaksi kertaa nopeampaa kuin jo teollistuneissa maissa; köyhien maiden lukumäärä laskee ja niiden suhteellinen köyhyys on yleensä vähäisempää kuin vuosikymmen sitten. Kuilu rikkaitten ja köyhien maiden välillä säilyy pitkälle tulevaisuuteen, mutta toimii kuten tähänkin asti: kannustimena jatkuvaan taloudelliseen edistykseen kehityksestä jälkeenjääneissä maissa."

Lainaus on 12 vuotta sitten painetusta kirjasesta Toiveikas tulevaisuus, jonka kirjoittajina olivat tulevaisuudentutkija Herman Kahn ja Tor Ragnar Gerholm.

Heidän visioissaan suurin uhka oli ydinsota. Markkinavoimat oli heille hyväntekijä, jonka kavioiden jäljissä versoi hyvinvointi.

Me, jotka tunnemme markkinavoimien paikallisen ja globaalin pyörityksen, tiedämme, että markkinavoimat saavat aikaan paljon: piiskaavat muutosvauhtia.

Hyväntekijänä markkinavoimia pitää vain vähemmistö, joka on saamapuolella, tänään. Lopun täsmennys on tärkeä, koska huomisesta ei kukaan tiedä.

Jos kuluvasta vuosisadasta poimii jonkin tekijän, joka on vaikuttanut erityisesti länsimaisen ihmisen elämään, se on työn arvo ja arvostus.

Suomessa työn ja työntekijän arvoa on rakennettu kahdeksan tunnin työpäivästä pätkätöiden eläketurvan parantamiseen. Siihen väliin mahtuu vähimmäispalkkaa ja lomarahaa ja paljon muuta.

Kehitys on muuttumassa. Markkinavoimien väännössä työn ja tekijän arvo on heikkenemässä.

Markkinavoimille lähes mikä tahansa työ on kallista. Niinpä työ pitää pätkittää ja sen hintaa pudottaa. Poikkeuksena ovat markkinavoimien palvelijat. Heidät palkitaan sitä avokätisemmin, mitä enemmän he vähentävät työtä ja tekijöitä.

Markkinoiden uusjaossa firmat vaihtavat omistajaa ja työntekijät jatkavat mutta yhä harvemmin entisin ehdoin. Jollei suoraan alenneta palkkaa, leikataan etuja.

Vaikka markkinavoimia pidetään kilpailun airueena, tietyssä vaiheessa kilpailu unohtuu. Kilpailijat koetaan häiriköinä, jotka pitää ostaa pois.

Kun ne on ostettu, ne voidaan lopettaa.

Markkinavoimat haluavat tuottoja. Tuotot kasvavat, kun vähennetään palkkakuluja. Suljetaan osastoja ja tehtaita. Automaatio hoitaa hommat.

Markkinavoimien työkaluista tehokkaimpia ja kiistellyimpiä ovat yritysjohdon optiot. Optiossa ahneus tiivistyy.

Sijoittajaa ei kiinnosta työ ja sen tekijät. Sijoittajaa kiinnostaa tuotto. Tuotto ei haise.

Markkinavoimat eivät rakasta veroja. Siitä meitä muistutetaan tämän tästä.

Ei kukaan täysipäinen veroja rakasta, mutta meikäläisessä järjestelmässä tehdystä työstä maksetusta palkasta maksetaan vero. Se otetaan päältä, ilman kiitosta.

Markkinavoimat rakastavat veroparatiiseja. Palkansaajaa ei niissä tunneta.

Verotuksen keventäminen on kiitollinen keskustelunaihe: enemmistö on samaa mieltä. Tuloverotusta on luvattu keventää.

Kun samanaikaisesti painetaan työn arvoa - enemmän työtä, vähemmän palkkaa-periaatteella, tästä yhdistelmästä avautuva visio on lähes jännittävä.

Kun pienemmästä tulosta maksetaan vähemmän veroa, hyvinvointivaltion edellytykset muuttuvat.

Tulevaisuus on kuitenkin mahdollisuus eikä uhka. Me voimme toimia niin, että otsikossa sovelletun laulunsäkeen jatko 'pahaksi ei milloinkaan', ei toteudu.

Maailmalla on kuitenkin kosolti esimerkkejä kurjasta kehityksestä.

Monessa maassa varakkaat asuvat muurien ja vartijoiden eristämissä lähiöissään. Meillä muurien takana asuvat vangit.

Jos tämä malli meillekin tulee, Kakolalla voi olla edessään loistava tulevaisuus paremman väen turvallisena asuinalueena.

Kirjoittaja on Turun Sanomain päätoimittaja.