Pääkirjoitus 28.9.1998:
Arafat mittauttaa
Palestiinan kannatuksen

Äänenpainot kohoavat Israelin ja palestiinalaisten kiistassa sitä mukaa, kun ns. Oslon sopimuksen takaraja lähenee. Palestiinalaisten itsehallintoneuvottelujen päättymisajankohdaksi on sovittu ensi toukokuun neljäs päivä.

Neuvottelut ovat ollet jumissa aina siitä lähtien, kun oikeistolaisen Likud-puolueen puheenjohtajasta Benjamin Netanjahusta tuli pääministeri. Rauhanneuvottelujen aikataulua ei ole pystytty noudattamaan, koska Israelin hallitus on asettunut poikkiteloin vetäytymisessä palestiinalaisalueilta. Israel vetoaa turvallisuustarpeisiinsa. Sen mukaan Jasser Arafatin johtama palestiinalaishallinto ei ole noudattanut Oslon sopimusta tältä osin.

Saadakseen neuvotteluihin vauhtia Arafat on nyt sanonut ilmoittavansa tämänpäiväisessä YK-puheessaan palestiinalaisalueiden itsenäistymisestä ensi toukokuussa olipa rauhanneuvotteluissa edistytty tai ei.

Uhkauksessa ei ole mitään uutta. Arafat on viime aikoina puhunut samaan sävyyn useastikin. Uutta on kuitenkin esiintymispaikka. YK:n puhujapöntöstä esitettynä lausunto saa virallisen luonteen ja antaa sille pontta. Jäsenmaat tulevat ottamaan siihen kantaa tavalla tai toisella ja Arafat saa tällä tavalla mittautettua itsenäisen Palestiinan kannatuksen.

Reaktiot Israelin taholta ovat olleet kauhistuneita. Pääministeri Netanjahu on jo varoittanut Arafatia ottamasta esiin itsenäistymistä. Netanjahun mukaan tämä romuttaisi Oslon rauhanprosessin lopullisesti. Eräät poliitikot ovat vaatineet siinä tapauksessa myös Israelin hallussa yhä olevien Länsirannan ja Gazan osien liittämistä Israeliin.

Israelin oppositiossa olevan työväenpuolueen parlamenttiedustajan ja Oslon sopimuksen arkkitehdin Jossi Beilinin arvion mukaan itsenäisyysjulistus olisi alku tragedialle. Aseellisen yhteenoton vaara kasvaisi merkittävästi.

Yhdysvaltain kannalta Arafatin puhe tulee hankalaan aikaan. Netanjahu on vihdoinkin ilmoittanut omalla suullaan suostuvansa amerikkalaisten ehdotukseen vetäytymisestä 13 prosentilta palestiinalaisalueista. Edessä ovat myös alkaneella viikolla Netanjahun ja Arafatin huipputapaamiset Valkoisessa talossa Clintonin kanssa.

Arafatia onkin kehotettu diplomaattiteitse pidättyvyyteen tulevassa puheessaan, koska ajankohta on "hyvin herkkä". Palestiinalaishallinnon taholta on jo vastattu, että puhe on kirjoitettu, eikä sitä muuteta.

Arafat pelaa korkeilla panoksilla. Seurauksena saattaa olla täysi kaaos ja kaiken rauhantyön valuminen hukkaan.

Palestiinalaisten uhman ja turhautuneisuuden voi kuitenkin ymmärtää rauhankehityksen jumiuduttua kiistelyyn muutamista prosenteista, kun keskeisiin ongelmiin ei ole vielä edes päästy.

Sen sijaan Israel on jatkanut siirtokuntiensa rakentamista kaikista vastalauseista välittämättä eikä Yhdysvallat ei ole halunnut käyttää painostusmahdollisuuttaan liittolaistaan Israelia vastaan.
Tässä tilanteessa Arafat ilmeisestikin näkee viimeiseksi valtikseen uhkaamisen Palestiinan itsenäisyydellä.