Haudanhaltijan oikeusturva
osoittautui heikoksi

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli teki 10.6.1998 yksityisen seurakuntalaisen oikeusturvan kannalta merkittävän päätöksen, jolla se kumosi ja poisti Turun ja Kaarinan evankelis-luterilaisten seurakuntien tekemän päätöksen siltä osin, kun sillä oli otettu Turun hautausmaalla oleva sukuhautamme (ikuinen hauta) seurakuntayhtymän haltuun. Lisäksi tuomiokapituli määräsi päätöksellään seurakuntayhtymän korvaamaan asiasta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Päätöksellä on laajempaakin merkitystä, sillä seurakuntien yksioikoiset menettelyt hautojen haltuunotossa ovat viime vuosina eri puolilla Suomea herättäneet paljon keskustelua, mielipahaa ja suuttumusta.

Sukuhautaamme koskevassa tapauksessa asian kulku oli seuraava: Jouluna 1994 haudalla käydessämme havaitsimme, että kivi oli viety pois haudalta. Heräsi epäilys mahdollisesta ilkivallasta. Emme voineet aavistaakaan, että seurakunnat olivat vuonna 1993 tekemällään päätöksellä ottaneet haltuunsa sukuhautamme, hoitamattomuuden vuoksi. Hauta oli kuitenkin aiemmin hoidettu hautaoikeuden haltijan ja seurakuntien välisillä vuosittaisilla sopimuksilla. Seurakuntayhtymä oli edellä mainitulla perusteella ottanut haltuunsa 2945 hautaa.

Seurakuntien päätöksestä meille aiheutui vuosien selvitys- ja valituskierros, joka johtui siitä, että seurakunnat eivät olleet tiedottaneet asiasta lain edellyttämällä tavalla hautaoikeuden haltijalle. Hautoja koskeva tiedotus oli hoidettu vain kuuluttamalla Turun Sanomissa ja Kirkko ja Me -lehdessä sekä haudoille asetetuilla lapuilla. Lahdessa asuvalle haudanhaltijalle ei ollut asiasta ilmoitettu mitään, vaikka hänen osoitteensa oli seurakuntien tiedossa.

Haudanhaltijan oikeusturva osoittautui todella heikoksi. Uskomatonta oli seurakuntayhtymän menettely, jolla se kielsi haudanhaltijan osoitteen olemassaolon tiedostossaan, vaikka se oli aiemmin lähettänyt haudanhoitolaskuja juuri tuohon osoitteeseen.

Seurakuntayhtymän asenne ikuisen hautaoikeuden palauttamiseen oli täysin kielteinen, hautapaikka oli mahdollista lunastaa takaisin aina 25 vuodeksi kerrallaan. Vaatimuksestamme kivi kuitenkin palautettiin haudalle, tosin osittain rikkoutuneena.

Koimme seurakuntayhtymän menettelyn laittomana ja niin loukkaavana, ettemme voineet hyväksyä seurakuntayhtymän menettelyä emmekä suostua lunastamaan hautaa uudelleen. Valitimme kirkkoneuvoston antamasta haudan haltuunottopäätöksestä tuomiokapituliin vaatien ikuisen hautaoikeuden palauttamista ja hautakivelle aiheutettujen vahinkojen korvaamista. Tuomiokapituli käsitteli asian hallintoriita-asiana hyläten vaatimuksemme, joten veimme asian korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Korkein hallinto-oikeus palautti asian tuomiokapitulille, minkä tuloksena syntyi kirjoituksen alussa mainittu tuomiokapitulin päätös.

Tuomiokapitulin päätöksen perusteluista kiteytyvät seuraavat tärkeät periaatteet:

-Seurakuntien käyttämää tiedotustapaa (lehtikuulutukset, haudalle asetettavat kuulutukset) voidaan yksinomaan käyttää vain, jos hautapaikan haltijaa tai hänen olinpaikkaansa ei tiedetä. Muussa tapauksessa asiasta täytyy tiedottaa hautapaikan haltijalle hänen kuulemisekseen henkilökohtaisesti kirjeellä.

-Riippumatta seurakunnan suuruudesta ja sen käytössä olevasta tiedostosta, tulee hautapaikan haltijoiden olla yhdenvertaisessa asemassa eri seurakunnissa. Heille on annettava haudan haltuunottoa koskeva kirkkoneuvoston päätös henkilökohtaisesti tiedoksi, mikäli hautapaikan haltijan osoite ei ole tuntematon.

Toivottavasti tuomiokapitulin päätöksestä seuraa, että seurakunnissa toteutetaan sen mukaisia oikeusperiaatteita. Edellä kerrotun prosessin alkuvaiheet ovat tosin pahasti horjuttaneet luottamustamme siihen.

Olli Ström