Kuolemaa ei voi tehdä helpoksi

Nimimerkki Raita kirjoitti kärkevästi (TS-Extra 19.9.) armokuolemasta eli eutanasiasta. Olen itse joutunut jättämään jäähyväiset monelle läheiselleni viime vuosien aikana, ja mukaan mahtuu monenlaista elämänkohtaloa. Ruotsissa eräs läheinen sukulaiseni poti halvaustautia, joka olisi tappanut lamaannuttamalla hengityselimet. En tiedä mikä olisi ollut suhtautuminen täkäläisissä sairaaloissa, mutta siellä hänen annettiin kuolla arvokkaasti omasta toivomuksesta. Lähiomaisten läsnäollessa hän kirjoitti viestin lapulle: "Olen elänyt hyvän elämän, ja nyt on minun aikani kuolla. Irrottakaa letkut." Näin tehtiin, ja hän kuoli rakkaittensa ympäröimänä.

Pari vuotta sitten oli isoäitini vuoro jättää jäähyväiset elämälle. Hän oli lähes 100 vuotta vanha, ja odotti hartaasti pääsevänsä Taivaan Isän luokse. Valvoimme äitini kanssa hänen kuolinvuoteensa äärellä kolme vuorokautta. Ne olivat elämäni pisimmät vuorokaudet. Syöpä väänsi hänen vatsaansa kuin peiton alla olisi ollut käärmeenpesä. Vaadimme hänelle lisää morfiinia, mutta lääkäri kieltäytyi, kunnes hoitajat tekivät suurenmoisen teon. He ilmoittivat yksissä tuumin, että he poistuvat työpaikalta, ellei pyyntöömme suostuta. Siitä lähtien saimme saattaa rakkaamme kuoleman portille arvokkaasti. Saimme keskittyä siihen, mikä oli oleellista: jäähyväisten jättämiseen. Meille järjestettiin oma huone. Luimme hänelle ja soitimme hiljaa kaunista musiikkia, vaikka hän oli jo tajuton.

Kun olen tällaiset jäähyväiset kokenut, en voi ymmärtää Raita-nimimerkin katkeraa kirjoitusta. Kenelle hän itse asiassa armoa haluaa? Ei vain kuolevalle, vaan etupäässä meillekö, jotka jäämme suremaan? Ei eutanasia ole mikään vastaus. Monessa tapauksessa se tarjoaisi houkuttelevan oikotien kuoleman todellisuudesta. Helpoksi kuolemaa ei voi tehdä. Suruun on kypsyttävä, jotta sen voi aikanaan taakseen jättää.

En jaksa uskoa väitettä, että tehtäisiin raakaa bisnestä saattokodeissa pidentämällä kuolevan tuskia. Päinvastoinhan siellä on kuolevien hoitoon erikoistunut henkilökunta. Terveyskeskuksissa ja tavallisissa sairaaloissa vallitsee jatkuva kiire. Jos ei ole sukulaisia pitämässä kuolevan puolta, voi poismeno olla kaikkea muuta kuin arvokasta.

Kunpa yhteiskunnassamme jäähyväisten jättämien kuolevalle olisi yhtä arvokas tapahtuma kuin syntyvän lapsen vastaanotto!

nn-Sofi Hurme