Pääkirjoitus 24.9.1998:
Elintarvikkeiden idänviennin
takkuilu voi kestää pitkään

Venäjän sekasortoisen taloustilanteen seuraukset alkavat näkyä yhä selvemmin Suomen elintarviketeollisuudessa. Kun itävienti on käytännöllisesti katsoen pysähdyksissä, joutuu alan teollisuus vähitellen ikävien ratkaisujen tekoon. Neuvottelut työntekijöiden lomauttamisesta aloitetaan ensimmäisenä Raisio Yhtymän margariiniteollisuudessa, mutta samassa tilanteessa on lähiaikoina moni muukin elintarvikkeita Venäjälle vievä yritys.

Kaupankäynnin mahdottomuus johtuu ruplan jatkuvasta devalvoitumisesta. Venäläiset ostajat eivät yksikertaisesti voi tehdä kauppoja, koska hintaa ei kyetä määrittelemään. Myös dollaripohjainen kauppa on loppunut, kun varanto on huvennut.

Kaikkien suurten suomalaisten elintarvikealan viejien, kuten Raisio Yhtymän, Valion, Huhtamäen, HK Ruokatalon ja Fazerin vienti Venäjälle on tyrehtynyt lähes kokonaan.

Vaikka idänviennin pysähdystilan jatkuminen iskeekin rajusti esimerkiksi juuri Raision margariiniteollisuuteen, ei katkos kaupankäynnissä ole katastrofi Suomen elintarviketeollisuudelle. Alan kokonaisviennistä tosin itänaapuriin menee 40 prosenttia, mutta Venäjän viennin osuus elintarviketeollisuuden kokonaistuonnosta on kuitenkin vain viitisen prosenttia.

Venäjän uuden pääministerin Jevgeni Primakovin hahmottumassa olevan talousohjelman keskeisiä kohtia epäilemättä on maan oman elintarviketuotannon elvyttäminen. Se on kuitenkin pitkä prosessi ja venäläisten ruokkimiseen tarvitaan välttämättä tuontiruokaa. Ei vain hätäapuna toimitettua, vaan myös normaalin kaupankäynnin puitteissa tuotavia elintarvikkeita.

Elintarvikekauppojen hyllyjen tyhjeneminen Venäjän kaikissa suurissa kaupungeissa on suora seuraus elintarviketuonnin loppumisesta. Myös monilta alueilta, kuten Kuolasta ja Karjalasta esitetyt pyynnöt elintarviketoimitusten jatkamisesta, osoittavat lähes paniikinomaista pelkoa ruoan loppumisesta. Sekin ruoka, joka vielä on saatavissa, näyttää heikkenevän ruplan myötä karkaavan hinnaltaan useimpien venäläisten saavuttamattomiin.

Ulkomaankaupan pelisääntöjen nopea luominen onkin Venäjälle elintärkeä tehtävä. Maan oma elintarviketeollisuus on toiminut suurimmaksi osaksi ulkomailta tuotujen raaka-aineiden varassa. Huono satovuosi merkitsee käytännössä myös sitä, että jatkossakin alan tuonti on tarpeen, vaikka omaa tuotantoa pyrittäisiinkin suosimaan ja lisäämään.

Suomen elintarvikevienti Venäjälle on viime vuosina kehittynyt suotuisasti. Myös kuluvan vuoden alkupuoliskolla vienti veti varsin vauhdikkaasti. Onkin todennäköistä, että talouskriisin pahimman vaiheen mentyä ohi ja ruplan arvon asetuttua pysyvästi jollekin tasolle, vienti elpyy jälleen. Kuinka kauan se vie aikaa, on kysymys, johon tuskin Moskovakaan pystyy luotettavasti vastaamaan.

Suomalaisille yrityksille viime viikkojen tapahtumat ovat muistutus siitä, ettei Venäjän kaupan varaan pidä rakentaa jäykkiä vientiodotuksia, vaikka alkumenestystä olisikin.