Tasosta ja valinnoista

Markku Lahtisen kirjoituksen (TS 14.9.) ja Urheiluliiton puheenjohtaja Ilkka Kanervan vastineen (TS 18.9.) johdosta esitän hieman lisäkommentteja, vaikka kumpikaan kirjoitus ei varsinaisesti eriäviä mielipiteitä herättänytkään.

Huoli yleisurheilun tasosta on kuitenkin "kansallinen", joten enempikin keskustelu ei liene pahitteeksi.

Entisenä seuratoiminta-aktiivina tuli tässä syksyllä seurattua hienoissa olosuhteissa hyvän osanoton saanutta pituushyppykilpailua, jossa ponnistusalue oli rajattu toisistaan lähes metrin päässä olevilla viivoilla. Ponnistuspaikkaa piikkipäisellä kepillä osoittaneen toimitsijan ihastellessa mittaustavan erinomaisuutta, tyydyin sivustakatselijana epäuskoisesti puistelemaan päätäni.

Hieman kärjistäen voin nyt kuitenkin kysyä, että tässäkö se onkin selitys suomalaisen pituushypyn kurjaan nykytasoon?

En nimittäin ymmärrä, että kilpailuissa edes nuorimmille annetaan eri vapauksia ponnistuspaikan suhteen. Enkä varsinkaan sitä, että se jotenkin palvelisi opetuksellisesti ponnistustapahtumaa silloin, kun edessä on ponnistuslankku ja sen takana oleva vaha.

Vaikka puheenjohtaja Kanervan tavoin olenkin sitä mieltä, että EM-kilpailut on mainio paikka kv. huipulle tähtäävälle aistimaan sen tason ilmapiiriä, ei sinnekään pitäisi enää lähetellä kaikkia tulosrajan saavuttaneita, jotka jo useampaan kertaan ovat päässeet näyttämään kilpailuhermojensa pitämättömyyden.

Matti Virta, Eurajoki