Kirkon kulmalta
Olavi Koivukoski:
Anna äänesi
kuulua

Tämä vuosi on ollut arkkihiippakunnassa oikea vaalivuosi. Piispaa on äänestetty neljä kertaa ja nyt marraskuussa äänestetään seurakuntiin uudet luottamushenkilöt. Onkohan niin, että demokratia pelaa kirkossakin? Piispaa saivat äänestää vain siihen valitut henkilöt ja hiippakunnan papit. Yli neljä vuotta eläkkeellä olevilla ei kuitenkaan ollut äänioikeutta.

Seurakuntavaaleissa saavat äänestää kaikki 18 vuotta täyttäneet.

Ensimmäinen konkreettinen tehtävä on löytää sopivia ehdokkaita. Ja siihen alkaa olla jo kiire.

Kuka kelpaa ehdokkaaksi? Lakitekstissä sanotaan, että ehdokkaan tulee olla kristillisestä vakaumuksesta tunnettu konfirmoitu seurakunnan jäsen. Kuka on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu, jääköön muitten pohdittavaksi.

Tämän hetken luottamushenkilöt ovat tietenkin mahdollisia ja jopa toivottuja. Mutta uusia ehdokkaita tarvitaan myös ja mielestäni ehdokkaitten keski-ikä saisi olla paljon pienempi kuin nykyisten luottamushenkilöitten. Nuoria tarvittaisiin mukaan ehdottomasti. Heidän mukanaan voisi tulla räväkkyyttä, intoa ja uudistusmieltä.

Seurakuntavaalien ongelmana on ollut alhainen äänestysprosentti. Neljä vuotta sitten se oli koko maassa 13, ja se on perin pieni verrattuna muihin vaaleihin.

Nyt tällä kertaa yritetään ihmiset saada vaaliuurnille melkoisella mainoskampanjalla.

Äänestysprosentin nousu ei kylläkään ole mikään itseisarvo. Samalla kuitenkin saadaan seurakunta ja sen toiminnot tutummiksi kuin tähän saakka. Mainostamista puolustetaan sillä, että halutaan kiinnittää huomiota myös siihen lähimmäisestä välittämisen kulttuuriin, jota kirkkomme tässä maassa vaalii ja edustaa.

Vaaleissa julkisuus, yksityinen ihminen ja seurakunta kohtaavat.

Mainoskampanja koostuu televisio-, radio- ja ulkomainonnasta. Lisäksi jaetaan sisäjulisteita kaikkialle sinne, missä ihmiset liikkuvat.

Nyt tietenkin herää kysymys, mitä tämä kaikki maksaa. Eikö rahoja voitaisi sijoittaa parempiinkin kohteisiin. Tässä on melkoinen arvokeskustelun paikka.

Olen joskus kirjoittanut näin: "Luottamushenkilö on mukana hengellisessä työssä, kun hän omaatuntoaan kuunnellen, Jumalan tahtoa noudattaen rukouksen hengessä suorittaa seurakuntalaisten luottohenkilönä hänelle uskotut tehtävät."

Minusta tämä pitää edelleen paikkansa.

Kirjoittaja on Turun seurakuntien kuvataidetoimikunnan puheenjohtaja.