Havaintoja-kolumni
Raimo Vahtera:
Jokainen elämä on tärkeä

Jäikö lääkärikuntamme rodunjalostuksen mottiin? Kas siinä pulma.

Ylen tutkivat journalistit nostivat esille tärkeän asian, mutta. Yhtä tärkeää kuin oli ihmiskokeiden paljastaminen näytti olevan natsi-leiman lyönti.

Natsien rotuoppeihin keskittymisen ohella olisi voitu mainita siitäkin, miten ajat ja käsitykset ovat muuttuneet.

Vaikka jo Spartassa harjoitettiin rotuhygieniaa, sille ei varsinaisesti ollut kasvualustaa ennen kuin suurin osa syntyneistä jäi henkiin.

Suomeen rotuhygienia rantautui 1910-luvulla. Natseista ei tuolloin ollut tietoa. Silloin esitettiin ensi kertaa julkisesti, että epäkelpojen suvunjatkokyky eliminoitaisiin.

Samoihin aikoihin Suomea juostiin maailmankartalle ja irti Venäjästä. Urheilukentät vilisivät nuorison valioainesta ja kansa sai terveitä esikuvia.

1920- ja 1930-luvulla rapakon takana parannettiin rotua steriloimalla. Silloisen käsityksen mukaan huono aines sikisi liikaa.

Vuonna 1922 meillä ehdotettiin, että rotubiologisia kysymyksiä tutkittaisiin. Taustalla oli ajatus, että steriloinnilla ehkäistäisiin heikon perintöaineksen leviäminen.

Neljä vuotta myöhemmin komitea ryhtyi laatimaan ehdotusta laiksi, joka mahdollistaisi tylsämielisten, mielitautisten ja kaatumatautisten steriloinnin.

Ehdotus syntyi vuoteen 1929 mennessä ja voimaan sterilointilaki tuli vuonna 1935. Kuten professori Anto Leikola(SS 9.9.) huomautti lain ja Hitlerin valtaannousun yhteys on satunnainen.

Hitler hyödynsi aikansa rotuoppeja tunnetuin seurauksin. Ne on ihmiskunnan vastaisina rikoksina tuomittu ja sellaisina pysyvät.

Ihmisen ja ajattelun kehitystä on paljon vaikeampi tuomita.

Sota-aikaisen sterilisaatiolain nojalla meillä steriloitiin runsaat 700 ihmistä 15 vuoden aikana.

Sodan jälkeen rodun terveys sai uutta potkua. Lähtökohtana oli laadun parantaminen mutta myös taloudelliset seikat. Kelvottoman aineksen ylläpito maksoi.

Kuulostaa jotenkin tutulta. Markka konsultoi silloinkin.

Uusi laki astui voimaan vuonna 1950. Mallia ei otettu Saksasta, vaan Yhdysvalloista, Sveitsistä ja Tanskasta. Vuoteen 1967 mennessä steriloitiin runsaat 36000 ihmistä, joista miehiä oli vajaat 500.

Perusteena oli muun muassa synnytyskierteestä pääseminen. Sterilointi toimi ehkäisyvälineenä, kuten nyt kehitysmaissa.

1960-luvulla alkoi yleinen maailmanparannus. Silloin myös nuoremmat lääkärit alkoivat ottaa etäisyyttä käsityksiin, jotka jakoivat ihmisiä kelpoihin ja epäkelpoihin.

Ajatus jokaisen elämän tärkeydestä, jonka Veikko Lavi kirjasi lauluunsa, alkoi saada kannatusta.

MOTin ohjelma oli tärkeä. On tärkeää tietää, kenen ja minkä pillin mukaan ennen tanssittiin.

Tärkeämpää olisi tietää ja tunnistaa, minkälaiset pillit meitä tänään tanssittavat.

Raha ja muut välttämättömyydet ohjaavat päättäjien valintoja. Ruotsissa on ääneen sanottu, että osa väestä on liian tyhmää menestyäkseen tietoyhteiskunnan vaativissa ammateissa.

Työttömyydestä on tulossa periytyvä ominaisuus.

Onko jokainen elämä tärkeä?

Sitä kannattaa pohtia esimerkiksi silloin, kun uutiset kertovat ohikulkijoiden seuranneen katseella katuväkivallan uhrin potkimista.

Terveydenhuollon priorisointilistoja laativat askartelevat juuri näiden kysymysten parissa.

Lääketieteen Hornet-ilmiö nielee varoja. Uudet tekniikat ja laitteet ovat entistä kalliimpia.

Vaikka leikkaajan kädessä on veitsi, maksajan kädessä on pää. Se, joka jää vetävän käteen.

Mitä hoitoa ja kenelle? Mihin asetetaan rajat ja ikärajat? Onko joku potilas tärkeämpi kuin joku toinen?

Vastaukset eivät tervettä juuri hetkauta. Mutta: terveiden päivien luku ei ole loputon.

Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomien päätoimittaja.