Olisiko tästä apua?

Tämän tästä olemme saaneet lukea sanomalehdestä tapahtuneista hirvikolareista, joissa on myös ihmisiä menehtynyt. Nyt onkin havaittu, että hirvikanta on liian suuri, joten sitä pitää harventaa, varmasti sekin auttaa.

Omasta mielestäni yksi syy kolareihin, tai ainakin osa sellainen, näyttää olevan tienvarsien voimakas pensastuminen. Kun olemme tehneet retkimatkoja, edelliskesänä Itä-Suomeen ja kuluneena kesänä teimme länsipuolelle, niin sama tilanne, vesaikkoa aivan tien reunaan, joskus ylikin sen. Tuntuu aivan kuin ajaisi tunnelissa, näkyvyyttä sivuille ei ole nimeksikään. Näin ollen jos hirvi hyppää tielle, sitä ei näe ennen kuin pää on jo tiellä.

Eikö olisi syytä panna työttömät raivaamaan tienvarret puhtaiksi, samalla nähtäisiin mikä vaikutus sillä olisi kolaritilastoihin, myöskin tiellä liikkuja saisi pikkasen näköalaa. Olen kerran vuosia sitten ajanut Torniosta Uumajaan, jolloin panin merkille, että tienvarsi oli putsattu aluskasvillisuudesta ainakin noin 20 metrin leveydeltä. En tiedä onko se yleinen tapa siellä.

V. Antola