Ari Valjakan kolumni:
Laki ja sen tulkinta

Otsikkoklassikko "Orpo työläislapsi hukkui porvarin avantoon" tuli mieleen lukiessani Helsingin Sanomien selvitystä korkeimman oikeuden KKO:n puolueellisuudesta. SAK:n osastopäällikkö Kirsti Palanko-Laakan väitteiden siivittämänä lehti oli selvittänyt KKO:n työoikeutta koskevat ennakkopäätökset 1990-luvulta.

Lehti veti 164 jutun perusteella johtopäätöksen, jonka mukaan KKO on siirtynyt lainjaossa työnantajaleiriin. HS:n otsikointi väitti jopa "työntekijämyönteisten tuomareiden lähteneen eläkkeelle tai muualle töihin."

HS:n jutusta syntyi mielikuva, että KKO:n tuomarit olivat aiemmin työntekijöiden puolella. Professori Seppo Koskisen eilinen artikkeli TS:ssa selvensi, mistä on kysymys. Hän totesi, että aiemman nimenomisen työntekijän suojelun asemasta nykyistä korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä kuvaa tasapuolisuus.

Tämä on maallikonkin mielestä oikein. Lakia ei pidä jakaa mieltymysten vaan kirjoitetun lakitekstin mukaan, puolueettomasti, riippumattomasti ja johdonmukaisesti hyväksytyin ratkaisuperustein.

Toisaalta on totta, että uudistuksen alla oleva työlaki on tulkinnanvarainen ja tuomaritkin ovat vain ihmisiä. On siis hyvä, että oikeuslaitoksenkin toimintaa yritetään läpivalaista.

Nyt valittu tapa sisältää kuitenkin useita heikkouksia. Tutkimuksessa ei kysytä, ovatko päätökset oikeita vaan kenen pussiin pisteet menevät. Myös juttujen määrä on aivan liian vähäinen ja selvitys ottaa huonosti huomioon työelämän arkipäivän ja sen muutokset.

1980-luvun vauhtivuosien käännyttyä 1990-luvun lamaan suuret irtisanomisten määrät ja yritysten hengenpitimikseen tekemät palkkakustannusten leikkaukset heijastuvat varmasti KKO:een tulleiden juttujen luonteeseen. Kun henkilöstö ei saa johdolta minkäänlaista tukea irtisanomistilanteissa, kuten Ritva Laakso-Manninen perjantaisessa väitöstilaisuudessaan osoitti, ihmiset valittavat.

Tilanne tuo mieleen päinvastaisen tilanteen pahimpien taistolaisvuosien työpaikoilta. Silloin työnantajat veivät työntekijöiden lainvastaiset lakot työtuomioistuimeen, jolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tuomita työrauhavelvoitteen rikkomukset.

Kuvaava esimerkki KKO:n ratkottavaksi tulevista jutuista on työnantajan voittama tapaus, jossa yhtiö oli alentanut yksipuolisesti palkkoja yhtiön toimintaedellytysten turvaamiseksi. Alentamisen edellytys oli, että yhtiöllä olisi ollut oikeus irtisanoa työntekijät. Palkkojen täytyi alentamisen jälkeenkin kattaa työehtosopimuksen vähimmäistaso.

On ikävää, että tällaisessa asiassa ei voida tehdä yhteistä sopupäätöstä. Silti tapauksen voisi tulkita myös työntekijän voitoksi, työpaikka säilyi.

Toinen ennakkopäätös kertoo arkipäivän tilanteesta, jollaisia KKO:n viisijäseninen kollegio joutuu, usein äänestyspäätöksellä, ratkomaan. Sen mukaan työnantajalla oli oikeus antaa potkut autonkuljettajalle, joka kieltäytyi tekemästä lumitöitä. Työsopimuksessa työntekijän toimenkuvaa ei ollut rajattu koskemaan vain tiettyjä työtehtäviä. Tästäkin päätöksestä KKO sai raskauttavan miinuksen pelaamisesta työnantajan pussiin.

Työntekijöiden voitoista lehti mainitsee esimerkkinä päätöksen, jonka mukaan tielaitoksella ei ollut pätevää syytä solmia seitsemän vuoden aikana 50 lähes peräkkäistä määräaikaista työsuhdetta. KKO katsoi, maallikonkin mielestä oikein, että työntekijä on vakituinen.

Samoin mainossuunnittelijalla oli oikeus saada korvausta ylitöistään työaikalain mukaan, vaikka mainosalalla niistä ei vakiintuneen käytännön mukaan yleensä maksettu.

On lapsellista lähteä vetämään kovin yleisiä johtopäätöksiä näin pinnallisesta aineistosta. Yhteiskunnasta löytyy lukematon määrä erilaisia intressiryhmiä, jotka voisivat yhtä löyhin perustein väittää tulleensa väärinkohdelluiksi lakituvassa viiteryhmänsä perusteella. Ehkä media paljastaa seuraavaksi savolaisia suosivat tai pohjalaisia polkevat tuomarit.

Tosin oikeuslaitos itsekin ruokkii erilaisten epäluulojen syntyä. KKO:n presidentti Olavi Heinonen saa kärsiä tapaus Eeva Vuoren herättämistä epäluuloista pitkään. Myös jämäkämpi ote oikeusneuvosten lisätulojen rajaamisessa olisi paikallaan.

Yksi keino epäluulojen hälventämiseen voisi olla kielteisten valituslupapäätösten perusteleminen, sitähän korkein oikeus ei nyt tee lainkaan. Tähän uudistusmahdollisuuteen viittasi myös oikeusministeri Jussi Järventaus vastatessaan korkeinta oikeutta koskeviin kysymyksiin eduskunnassa.