Pääkirjoitus 6.9. 1998:
Nopeasti tepsivää lääkettä ei kuntien päänsärkyyn ole

Eduskunta, jossa myös ns. kunnallispuolueella on vahva edustus, on säätänyt kosolti lakeja, jotka velvoittavat kunnat tuottamaan erilaisia palveluja.

Resursseista ei ole huolehdittu yhtä antaumuksella. Silloinkin kun maalla meni hyvin ja lama väijyi tulevaisuushorisontin takana, moni kunta tuskaili lakisääteisten velvoitteidensa kanssa. Rahat eivät riittäneet.

Kun lama kahdeksan vuotta sitten alkoi, kuntien talousvaikeudet kertaantuivat. Verotulot supistuivat, mutta velvoitteet säilyivät. Vaikka joissakin kunnissa tuska on hellittänyt, moni kunta on yhä syvissä vaikeuksissa.

Juuan kunnanjohtaja Ahti Puumalainen kiteytti nykytilan toteamalla ongelman olevan siinä, että miljardeilla markoilla tuotetaan palveluja, joille ei löydy maksajaa.

Apua kuntien ahdinkoon on etsitty hallintoministeri Jouni Backmanin johtamassa neuvotteluryhmässä. Sen työstä tihkuneet ennakkotiedot eivät innosta kuntajohtajia.

Yleisiä asenteita kuvaa Raision vs. kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen huomautus, jonka mukaan sillä ei ole paljon merkitystä, jos kuntien ainoaksi parannukseksi jää kiinteistöveron nosto.

Liedon kunnanjohtaja Sauli Ahopelto puolestaan purkaisi kuntien velvoitteita, koska kunnilla ei ole varaa niitä kaikkia hoitaa. "Nyt meitä syyllistetään konniksi ja rikollisiksi, kun emme pysty täyttämään lakien määräyksiä."

Yksi keskeinen ongelma on siinä, että kuntien ja valtion väliseen taloudelliseen jakopohjaan ei voi luottaa. Karjalaisen mukaan siihen pitäisi saada jatkuvuutta. "Nyt valtion taholta tulee koko ajan erilaisia yllätyksiä eikä kuntien kehitys ole siksi vakaa."

Samaa tavoittelee kuntaliiton toimitusjohtaja Jussi-Pekka Alanen, joka lehtemme haastattelussa toivoo, että seuraavan hallituksen ohjelmassa voitaisiin sopia pelisäännöt, joilla kunnat saavat taloutensa tasapainoon.

Alanen ei odota valtiolta lisää rahaa. Hän arvioi, että jos kaikki sitoutuvat erilaisiin toimiin, se rauhoittaa tilanteen ja sen jälkeen kunnissa päästään pitkäjännitteiseen taloudenpitoon.

Hänen mukaansa sillä saataisiin valtaisa säästö ja tehokkuutta kuntien toimintaan. Kädestä suuhun pitempää jännettä tarvitaan erityisesti henkilöstöpolitiikassa. Hätäratkaisuista pitää päästä suunnitelmallisuuteen.

Kunnat ovat suurten ikäluokkien täyttämiä yhteisöjä, siksi niidenkin edessä ovat samat ongelmat kuin muillakin. Kuntiakin uhkaa työvoimapula. Se on edessä viiden vuoden kuluttua, jolloin suuri joukko 400000 kuntien työntekijästä tulee eläkeikään.

Käytännössä eläkkeelle siirtyminen, varsinkin kun otetaan lukuun osa-aika- ja varhaiseläkkeet, alkaa jo aiemmin. Ammattitaitoisten nuorten työntekijöiden tarve kasvaa.

Kuten Alanen muistuttaa, siksi on tärkeää, että esimerkiksi terveydenhuollon valmistuneille kyetään tarjoamaan edes lyhytaikaisia työsuhteita, etteivät he etsiydy muille aloille.

Backmanin työryhmän olisi löydettävä vähintään pelisäännöt, joilla myös kurimuksessa olevat kasvukunnat saavat taloutensa tasapainoon.