Kirjoittajavieras Jukka Roos:
Pelataanko keskustaa
ulos hallituksesta?

Tulevissa valtiollisissa vaaleissa nykyinen poliittinen ja ilmeisesti myös taloudellinen johto käyvät kamppailua sitä mahdollisuutta vastaan, että Suomen keskustan voitto muodostuu liian suureksi. Silloin puolueen astumista hallitukseen ei enää kyettäisi estämään.

Koska puolueiden ohjelmat eivät juuri poikkea toisistaan, ei ole luultavaa, että politiikan suunniteltu sisältö sellaisena kuin sitä tällä hetkellä toteutetaan sosiaalidemokraattien ja kokoomuslaisten toimesta, olisi kovin erilaista spekulatiivisessa Esko Ahon toisessa hallituksessa.

Oikeastaan olemme kokeneet sen jo, tosin päinvastaisessa järjestyksessä. Laman lääkkeet olivat likipitäen samanlaisia toteutettiin niitä sitten Ahon tai hänen jälkeensä tulleen Paavo Lipposen valtakaudella. Ahon ongelmaksi muodostui kyvyttömyys vuoropuheluun ammattiyhdistysväen kanssa.

Olin itse mukana sekä eduskuntatyössä opposition puolella että niissä mielenosoituksissa, joilla edellisen hallituksen leikkauksia vastustettiin. Tämän hallituksen aikana olen vastaavasti hyväksynyt hieman kovemmat leikkaukset kuin mitä edellinen hallitus toteutti ja hallituspuolueen kansanedustajana torjunut opposition kritiikkiä.

Minulle suurin hämmennyksen aiheuttaja onkin se, että sosiaalidemokraatit ja viime aikoina myös sen vasemmalle puolelle ryhmittynyt liike ei kykene ideologisesti erottumaan perinteisistä markkinatalouden kannattajista.

Valtionyhtiöitä myydään sumeilematta yksityisille, postipalvelut ja rautatiet alistetaan kilpailutilanteeseen. Toimenpiteiden tavoitteena ei niinkään ole yhteisöllisyys vaan suppeasti mielletty taloudellinen hyöty.

Henkilökohtaisesti koin vaikeimpana tämän hallituksen toimesta säädetyt lait, jossa peruskoulun henkeä vakavasti uhataan. Kouluun palautettiin rinnakkaiskoulun epädemokraattisia ominaisuuksia.

Ainakin mielikuvien tasolla eletään tilanteessa, jossa perinteisen vasemmiston rooli on jäämässä keskustan käsiin.

Valtaa pitävät sosiaalidemokraatit ovat puolestaan omaksuneet tulosjohteisen markkina-ajattelun ja toisaalta valtaa käyttävien konservatiivien osan. Epäilen asetelman uskottavuutta, mitä keskustan rooliin tulee.

Se, että poliittinen työväenliike on yhteistyössä ideologisesti voittoisan oikeiston kanssa ei jää mielikuvan asteelle vaan tosiasiaksi. Vanhimmat Kekkosen ajan virkamiehet kuuluvat tässä paradoksissa sosiaalidemokraattisten arvojen puolustajiin.

Kun nykyistä hallitusliittoutumaa parhaillaan suunnitellaan jatkettavaksi vaalien jälkeen, viimeisetkin kansanrintama- ja punamultakauden vaikuttajat poistuisivat eikä muutosvastarintaa enää ilmenisi. Vasta seuraavan nelivuotisjakson jälkeen keskustalla olisi mahdollisuus kerjätä hallituspaikkoja.

Kuvio on menneisyydestä tuttu, roolijako on vain vaihtunut. Kokoomuslaisille kävi aikoinaan samoin ja ennen sitä sosiaalidemokraateille - kommunisteista puhumattakaan.

Kirjoittaja Jukka Roos on Sdp:n kansanedustaja.