Kansanedustajien palkkoja pitäisi laskea

Eduskunnan varapuhemiehen Terttu Törnqvistin (sd) ehdotus kansanedustajien palkkojen nostamisesta on hävytön. Jos ottaa huomioon sen miten heikolla mallilla Suomessa on asiat ja miten meillä asioita on hoidettu esim. viimeisen kymmenen vuoden aikana kansanedustajilta pitäisi päinvastoin laskea palkkoja.

Ylipäätään Suomessa saisi kansanedustajien määrän pudottaa nykyisestä puoleen eli sataan edustajaan. Se riittäisi pienelle maalle oikein hyvin, varsinkin jos he olisivat tasoltaan nykyisiä taitavampia asioiden hoitajia. Erityisen paheksuttavaa on mielestäni myös suunnitelma rakentaa uusi satojen miljoonien markkojen hintainen rakennus kansanedustajille (ja avustajille) eduskuntatalon viereen.

Voi vain todeta, että varapuhemies Terttu Törnqvistin ehdotus osoittaa taas kouriintuntuvasti sen, että myös kansanedustajat ovat täysin ulkona ja vieraantuneita siitä mitä ongelmia tavallisilla suomalaisilla ihmisillä edelleen on.

Ontuvaa on sekin, kun Törnqvist ja kumppanit vertaavat suomalaisten edustajien palkkoja muiden maiden vastaaviin, sillä onhan niin, että suomalaisten palkka- ja elintaso on ylipäätään paljon esimerkiksi saksalaisten tasoa alempi. Toisaalta aniharvalla maalla on niin suurta valtionvelkaa ja niin paljon työttömiä kuin Suomella.

Kansanedustajien palkkojen taso on viimeinen asia mikä tässä maassa tarvitsee korjausta niin kauan kuin meillä on yksikin työtä haluava työtön ja meillä on markkakin valtionvelkaa ja työläisten yleinen palkkataso on niin matala kuin se on tai kunnes Suomen huippukorkea veroaste on laskettu normaalille eurooppalaiselle tasolle.

Hävetkää puhemies Törnqvist!

Tapio Karhunen
Oikeusnotaari
Turku