Kirjoittajavieras Timo Kaunisto
Takaisin maalle

"Kerta vielä kylvetään ja sitten lähdetään remariksi kaupunkiin", noitui eräs tuttavaviljelijä EU-jäsenyyteen kyllästyneenä. Tämän päivän aatesuuntaansa en tiedä, mutta kaupunkiin ei ole vielä lähtenyt. Toisin kuin moni muu: muuttoliike imee esimerkiksi pääkaupunkiin Laitilan kokoisen pitäjän verran väkeä vuodessa. Lähtijät ovat nuorta väkeä erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomesta.

Kunnissa muuttoliike aiheuttaa suuria ongelmia, sekä lähtö- että tulopäässä. Ei rikas Helsinkikään ole erityisen innoissaan uusia asukkaita ottamassa. Työvoima ja veromarkat ovat toki tervetulleita, mutta nettohyötyä taitaisi tulla vasta hyvätuloisista eläkeläisistä. He kuitenkin harvemmin muuttavat vakiintuneilta asuinsijoiltaan.

Mutta onko keskuksiin muuttaminen luonnonlaki? Onko ainoa totuus se, että syrjäkylien on kuoltava ja suurkaupunkien suurennuttava?

Ainakin Lipposen hallituksessa ajatus kulkee tähän suuntaan. Rovaniemen asuntomessuilla taannoin puhunut asuntoministeri Sinikka Mönkäre piti muuttoliikkeen hillitsemistä tarpeettomana. Hän ei myöskään nähnyt väestön keskittymisessä suurempia ongelmia.

Maailmalla ei keskittymisen välttämättömyydestä olla enää samaa mieltä. Esimerkiksi EU:n maatalouspolitiikka on uudistumassa vahvemmin maaseutupolitiikan suuntaan: tavoitteena on maaseutualueiden elävyyden säilyttäminen, vaikka maatalous niillä pieneneekin.

Yhdysvaltain maaseutualueiden kehitys on hyvin mielenkiintoinen. Sikäläiset maaseutualueet ovat päinvastoin saaneet tämän vuosikymmenen aikana pari miljoonaa uutta asukasta. Muutoksen suunta on jo niin selvä, että tutkijatkin puhuvat dekonsentraatiosta, hajautuvasta aluekehityksestä.

Syytkin maaseudulle hakeutumiseen ovat tuttuja: haetaan rauhaa ja elämisen laatua. Työn muuttuminen paikasta riippumattomaksi lisää maaseudun mahdollisuuksia.

Varsinais-Suomi ei kokonaisuutena kuulu eniten väkeä menettäviin maakuntiin. Sisäisesti eriytyminen on kuitenkin selkeää: pienet maatalousvaltaiset tai saaristokunnat ovat hiljaa tyhjenemässä. Elinkeinorakenne vinoutuu.

Tällaista ei pitäisi pitää väistämättömänä. Maakunnan miltei jokaisella kolkalla on hyvät mahdollisuudet seurata vaikkapa amerikkalaista esimerkkiä maaseudun vetovoimaisuudessa. Etäisyydet ovat sittenkin kohtalaiset ja infrastruktuuri - kuten hienosti kärryteistä ja puhelinkaapeleista sanotaan - on jonkinmoisessa kunnossa.

Yleinen ilmapiiri ja maakunnan Turku-vetoisuus eivät maaseutua suosi. Mutta ovatko kunnatkaan tehneet kaikkensa aivovientinsä pysäyttämiseksi?

On nimittäin luonnollista ja erityisen suotavaa, että jossakin elämänvaiheessa tutkitaan muunkin maailman mahdollisuuksia opiskelun tai työn merkeissä. Mutta yhtä luonnollista on, että monet maaltamuuttaneet jossain vaiheessa miettivät myös paluun mahdollisuuksia.

Kuntien ja paikallisten instituutioiden olisikin pidettävä "omistaan" huolta myös tänä aikana. Mitkä ovat niitä siteitä, jotka houkuttavat ja pitävät yhteyttä vanhaan kotipaikkaan. Informaatio? Paikalliset palvelut? Kaverit? Tunne siitä, että Sinusta välitetään vielä lähtösi jälkeenkin?

Kovia haasteita jo ennestään kuormitetuille kunnille. Mutta sellaisenaan myös osa pitkän aikavälin strategiaa.

Kirjoittaja on laitilalainen maanviljelijä