Pääkirjoitus 24.7. 1998:
Lakiuudistus ei murra
rahapelien monopoleja

Suomen arpajaislakia ollaan hallituksen esityksen pohjalta muuttamassa niin, ettei sen paremmin Raha-automaattiyhdistyksen, Veikkauksen kuin Hippoksenkaan tarvitse pelätä monopoliasemansa menettämistä. Uudistus onkin tässä yhteydessä sangen suhteellinen käsite, koska muutos pikemminkin vahvistaa kuin heikentää olemassa olevien monopolien asemaa pientenkin arpajaisten järjestämisen kuuluessa yksinomaan yleishyödyllisille yhdistyksille.

Hallituksen lakiesitys on ollut laajalla lausuntokierroksella, joka jatkuu edelleen eräiden lisäaikaa pyytäneiden tahojen toivomuksesta. Hallitus näyttää joka tapauksessa pyrkivän siihen, että eduskunta saa lain käsiteltäväkseen jo syksyllä.

Kiirehtiminen on outoa, sillä EY:n tuomioistuimessa on parhaillaan kannanottoa odottamassa Vaasan hovioikeuden lausuntopyyntö suomalaisten arpajais- ja rahapelimonopolien oikeutuksesta.

Suomen viranomaiset katsovat omassa lausunnossaan EY:n tuomioistuimelle, että jäsenvaltioilla on yhteisön oikeuden estämättä harkintavalta rajoittaa raha-automaatti- ja arpajaistoimintaa. Suomi toisin sanoen on sitä mieltä, että kansalliset monopolit tällä alalla ovat sallittuja.

Monopolien kiivaimpana vastustajana on ymmärrettävästi esiintynyt yksityisiä peliautomaattien pitäjiä edustava Suomen Automaattiyrittäjät. Se on kuitenkin saanut kovin niukasti tukea tähänastisen lausuntokierroksen aikana.

Hallituksen lakiesitystä sen sijaan tuetaan laajasti. Muun muassa kaikki suuret puolueet ovat monopoliaseman säilyttämisen vankkoja tukijoita. Suomessa on perinteisesti ajateltu rahapelien olevan moraalisesti niin arveluttavia ja vaarallisia, ettei niitä voida sallia ilman tiukasti valvottua monopoliasemaa.

Tässä yhteydessä eivät näytä saavan juuri lainkaan huomiota ne perustelut, joilla monopolien purkamista yleensä vaaditaan. Kilpailua ei myönnetä kuluttajan edun mukaiseksi eikä kilpailun tuomaa tehokkuuttakaan rahapeleistä puheen ollen arvosteta.

On tietysti totta, että rahapelien maailma on arkaa aluetta. Pelko erilaisten hämärämiesten soluttautumisesta rahapelibisnekseen voi olla aiheellinen, mutta sitäkään mahdollisuutta ei pidä liioitella.

Yksityiset peliautomaattien pitäjät ovat saaneet näkökannoilleen tukea oikeastaan vain kilpailuviraston suunnasta, eikä sielläkään ole täysin lämmetty monopolien purkamiselle.

Kilpailuvirasto on epäilemättä oikeassa siinä, että EY:n tuomioistuimen ratkaisusta riippumatta Suomen olisi itse arvioitava, ovatko sosiaalipoliittiset ja valtiontaloudelliset perustelut monopolien ylläpitämiselle riittävän pitävät.

Hallitukselta lienee turha enää odottaa kovin syvällistä harkintaa, koska se pitää jääräpäisesti kiinni monopoleista, jotka osaltaan tasapainottavat myös valtiontaloutta voittovarojen ohjautuessa tavallaan budjetin jatkeeksi.

Pientenkin arpajaisten järjestämisen rajoittaminen tuntuu kuitenkin hätävarjelun liioittelulta, kun sitäkin perustellaan uhkapelien ongelmilla.