Kolumni Reijo Koski:
Kesäisiä kestouutisia

Suomen kesä nostaa lähes säännönmukaisesti erilaisia kestoaiheita uutisotsikoihin. Yksi on autovarkauksien määrän suuri lisääntyminen. Toinen terveyskeskuksien huutava lääkäripula. Ja kolmas on ilmavoimien lentäjäpula, kun parhaat pilotit menevät Finnairin parempiin leipiin.

Näille asioille ei näköjään voida juuri mitään. Ne on vain hyväksyttävä sellaisina kuin ne jatkuvasti esiintyvät.

Autovarkausuutisissa minua on aina ärsyttänyt toimittajien kummallinen asennoituminen asiaan. Kirjoitetaan, että autovarkaat ovat tänä kesänä olleet tavanomaista ahkerampia.

Kuka typerys voi käyttää sellaista kiistattomasti positiivisen arvovarauksen sisältävää sanaa kuin ahkera törkeän ja yhteiskunnalle kalliiksi käyvän varkaan yhteydessä? Kyllä vain monet voivat. Sen huomaa lehtiä lukiessa. Nuorten autovarkaiden yhteydessä puhutaan toisinaan myös lainaamisesta, ikään kuin auton varastaminen ajelutarkoitukseen olisi puoliluvallista toimintaa.

Hevosvaras oli ennenvanhaan halveksittu ihminen, koska hän kohdisti rikoksensa toisen ihmisen tärkeään työvälineeseen ja usein kai ystäväänkin.

Tämän päivän autovaras ansaitsee tulla yhtä halveksituksi aiheuttaessaan paljon turhaa työtä, taloudellisia menetyksiä ja vakuutusmaksujen nousua.

Pelkkä halveksiminen ei valitettavasti autovarkaisiin juuri tehoa, mutta kansalaisten asenteillakin varmasti on merkitystä.

Aikojen kuluessa on keksitty keino jos toinenkin auton varastamisen estämiseksi tai vaikeuttamiseksi, mutta aina vain niitä viedään enemmän ja enemmän.

Nuoret sarjavarkaat yleensä jättävät auton jonnekin varastettuun huviin kyllästyttyään. Ammattirikollisten viemistä autoista ei sen sijaan välttämättä kuulu eikä näy jälkeäkään enää koskaan.

Yhteiskunnan ei pitäisi antautua autovarkaiden edessä. Jos estolaitteet eivät riitä, tarvitaan muita keinoja. On aivan selvä, että suomalainen yhteiskunta löytää pian itsensä monessa muussakin asiassa ammattirikollisten loputtoman kekseliäisyyden alistamana.

Missä on poliisi, missä ovat yhteiskunnan turvallisuusmekanismit, kysytään aiheellisesti. Niin, missä ne ovat? Puuttuuko raha, puuttuuko halu, puuttuuko taito?

Yleisen yhteiskuntamoraalin kannalta on vaarallista ja raukkamaista ajatella, että kysymys on vain tavarasta, jonka vakuutus korvaa. Ja kuitenkin ajatellaan, että antaa mennä.

En oikein muista, että Suomessa olisi ollut sellainen aika, jolloin lääkäreitä olisi tarpeeseen nähden oikea määrä. Kenties hetkittäin kuitenkin on ollut. Ensin näitä tarpeellisia ammattilaisia joka tapauksessa oli liian vähän. Vielä 1960-luvun alussa lääkäritiheys asukaslukuun nähden Suomessa oli Jugoslavian jälkeen toiseksi vähäisin.

Sitten viisaasti lisättiin koulutusta. Perustettiin uusia lääketieteellisiä tiedekuntia uusiin yliopistoihin ja pian huomattiin, että lääkäreitä onkin huomattavasti yli tarpeen. Jopa ihan työttömäksi asti.

Sitten taas vähennettiin koulutuspaikkoja. Rumba on jatkunut näihin päiviin saakka. Nyt taitaa taas olla menossa koulutuksen lisäämishankkeita. Ainakin terveyskeskukset ympäri maata ovat tyhjillään. Kun ei ole lääkäreitä, ei ole potilaitakaan.

Mistä löytyisi se viisas suunnittelija, joka osaisi ennakoida vähän tulevaa ja nähdä nenäänsä pitemmälle myös lääkärikoulutuksen tasapainottamisen alalla?

Lääkärikoulutus on yhteiskunnalle kallista kustannustoimintaa, joskin välttämätöntä. Mutta miksi määrän lisäys tulee aina sellaisella viipeellä, että se johtaakin suorastaan työttömyyteen? Ja miksi koulutuksen supistaminen taas tulee sellaisella viipeellä, että se johtaa aina lääkäripulaan?

Koulutus on niin kallista, että on kohtuullista vaatia täsmätoimintaa myös koulutuspaikkojen määristä päätettäessä.

Lentäjien siirtyminen sotilasilmailun palveluksesta siviili-ilmailun pariin on varmaan yhtä vanha ongelma kuin kumpaakin lajia ilmailua on ollut olemassa. Se näyttää kuitenkin kärjistyvän tietyin jaksotuksin suorastaan kriisiksi. Nyt näyttää olevan jonkinlainen kriisi taas menossa.

Hyvän koulutuksen saanut sotilaslentäjä ei ole tappokone, joka vihkiytyy ilmataisteluun. Hänen kyvyillään on käyttöä myös matkustajakoneen ohjaimissa. Houkutus siirtymiseen on epäilemättä suuri, kun siviilipuolella palkka on huomattavasti parempi.

Ongelman ratkaisu on yksinkertainen. Maksetaan sotilaslentäjille parempaa palkkaa. Se auttaa tasan siihen saakka, kunnes Finnair taas maksaa omilleen lisää liksaa. Loppua lentäjäpaolle ei näy.