Aikuisen kiinnostus on suuri asia

Ollessani nuori oli silloin sota. Asuimme Turussa n. 20 m:n huoneessa minä ja äitini, sekä äitini mies.

Koulunkäyntini oppikoulussa meni aivan penkin alle, koska silloin kukaan ei ollut kiinnostunut koulunkäynnistäni eikä kuulustellut läksyjäni, joita en olemattomissa tiloissa voinut oikeastaan tehdäkään. Päätin silloin yksin, että on parempi mennä ammattikouluun, kuin jatkaa toivotonta oppikoulua.

Päätöstäni en ole kuitenkaan katunut, koska opiskelustani oppikoulussa ei olisi tullut mitään. Sain ammattikoulussa keskiarvoksi 9.0 ja olen siitä ylpeä. Kuitenkin on suuri asia, jos vanhemmat voivat antaa lapsilleen opiskeluun tarvittavat olosuhteet ja ovat kiinnostuneet kotiläksyistä, sekä kuulustelevat esimerkiksi kielien sanoja.

Tällaisen tunnustuksen olen saanut omalta pojaltani, jonka sanat aina vaimoni kuulusteli ennen koulupäivää. Haluan sanoa, että vanhempien aktiivinen osallistuminen lapsensa opiskeluun on lapsen tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeää, eikä se ole lapsen itsenäisyyden aliarvioimista.

Erilainen nuori 65 vuotta