Päättäjien opintomatkoista selvitys äänestäjille

Sivustakuulijana bussipysäkillä seurasin pienen poikajoukon keskusteluja. Ymmärsin, että he olivat ilmeisesti jostakin kaupungin ylläpitämästä laitoksesta.

Ilmeni, että aikaisempina vuosina kaupunki on antanut ilmaislippuja kisoihin määrätyn määrän, mutta nyt kun säästetään niin niitä ei enää saa. Onko todella näin?

Herroilla ja päättäjillä on omat aitiot parhailla paikoilla, vaikka he ehkä maksavatkin lippunsa. Näillä, joilla ei ole sellaiseen varaa otetaan sekin vähän pois.

Päättäjät ylittävät roimasti "opintomatkojen" määrärahat ja kalliita turhia edustussaunoja rakennetaan ja nautitaan niistä monenlaisia etuja. Silloin ei säästämisestä tiedetä mitään, kun omat edut ovat kysymyksessä ja itse saa päättää omat etunsa.

Kuinka kauan te päättäjät koko ajan karsitte ja kiristätte heikompiosaisilta, lapsilta ja vanhuksilta monta sellaista asiaa, joka ei olisi välttämätöntä? Eikö teillä ollenkaan ole omaatuntoa?

Toivoisin ja olisikin välttämätöntä, että annettaisiin aina julkisuuteen niiden päättäjien nimet, jotka matkustelevat "opintomatkoilla". Selvitys myös kuinka paljon matkat maksoivat ja minne ja mitä oli opittu.

Äänestäjänä pitäisi saada tietää millä asialla valitsemani henkilö liikkuu ja mitä on päättänyt. Nimet julkisuuteen!

Pettynyt äänestäjä