Pääkirjoitus 21.7.1998:
Suomalainen maaseutuyhteisö
torjuu tylysti uudet tulokkaansa

Suomessa on jo pitkään ja varsinkin Euroopan unionin jäsenyyden aikana puhuttu kauniisti ja asiallisestikin maaseudun asuttuna pysymisen tärkeydestä. Rahaa tähän hyvään tarkoitukseen on tullut sekä unionin kassasta että kotimaan budjetista. Maaseudun pelastamisessa on kuitenkin ilmennyt odottamattomia vaikeuksia, joiden olemassa olosta on puhuttu kovin vähän tai vaiettu tyystin.

Chydenius-instituutin tutkija Heikki Susiluoma, joka itsekin kokeili paluuta yrittäjäksi maaseudulle, mutta pettyi, on laatinut ansiokkaan raportin kaupungista maaseudulle tulleista yrittäjistä. Sunnuntainen Aamulehti esitteli laajasti Susiluoman hätkähdyttävää raporttia.

Suomalainen kituva ja näivettyvä maaseutu ei ole lainkaan niin valmis vastaanottamaan kaupungista tulevia uusia yrittäjiä kuin voisi kuvitella, vaikka näillä saattaisi olla virkistävä vaikutus kuihtuviin kyläyhteisöihin.

Susiluoman omat kokemukset luomumyyntipisteen pitäjänä ja baariyrittäjänä Alahärmän Voltin kylässä sekä ympäri maata kerätyt tiedot maaseudulle muuttaneista kaupunkilaisyrittäjistä ovat pääosin masentavia. Myönteisiäkin kokemuksia on, mutta ne ovat poikkeuksia.

Suomalainen kyläyhteisö, varsinkin Pohjanmaalla mutta myös muissa maakunnissa, on hyvin torjuva uusille tulokkaille. Epäluulot kaupunkilaisia kohtaan ovat syvällä. Me ja muut-henki elää maaseudulla voimakkaana ja yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi ulkopuolisen on vaikea päästä.

Raportin mukaan monet kaupunkilaiset ovat kaikesta huolimatta jääneet maalle, vaikka heille onkin tarjolla tilaa kovin niukasti yhteisössä. Luonto ja maaseudun rauha sekä lasten kannalta erinomaiset olot kuitenkin korvaavat usein henkilötasolla ilmenevät vaikeudet.

Susiluoma kertoo lukuisia esimerkkejä ydinmaaseudun ja peräkylien kanta-asukkaiden kummallisesta käyttäytymisestä tulijoita kohtaan. Joku tulija ei saanut ostaa polttopuita, vaikka tievarret olivat halkopinoja täynnä. Jonkun toisen postilaatikkoon kaadettiin jäteöljyä. Tavanomaisia ovat myös kaikenlaiset epäasialliset nimittelyt.

Eduskunnan, hallituksen ja viranomaisten virallinen politiikka suosii maaseudun asuttuna pysymistä. On mahdollista, että virallinen Suomi ei tiedä riittävästi niistä käytännön vaikeuksista, joita kaupungista maalle muuttava yrittäjä väistämättä kohtaa. Sitä paitsi maalaisyhteisön torjuvalle käytökselle saattaa olla vaikea keksiä tehoavia lääkkeitä yleisellä tasolla.

On kuitenkin valitettavaa ja maaseudun kannalta tuhoisaakin, jos puhe maaseudun asuttuna pitämisestä osoittautuukin vain tyhjyyttään kumisevaksi liturgiaksi. On ilmeisen turhanpäiväistä satsata rahaa kylien elvyttämiseen ja uusien yrittäjien houkuttelemiseen maaseudulle, jos varsinainen maalaisyhteisö kuitenkin jo lyhyessä ajassa tieten tahtoen mitätöi koko muutosprosessin.

Susiluoman raportin sanomaa ei tietenkään pidä ottaa yhtenä ja ainoana totuutena, mutta ajattelun aihetta se kuitenkin antaa niin viranomaisille, maallemuuttoa suunnitteleville kuin autioituvan maaseudun harveneville isännille.