Mökkeihin enemmän tyyliä

lmeisesti liian ahtaat omakotitalot taajamissa ovat aiheuttaneet osittain siirtymistä eriöasumiseen lähikuntiin.

Tällöin palveluiden saatavuus heikkenee ja hankaluuksia sekä kustannuksia koituu mm. koulukyytien muodossa. Jäljellä oleva luontokin ehkä supistuu.

Oma lukunsa ovat kaikkialle rantojen tuntumaan nousseet kesämökit. Viranomaisten olisi pitänyt herätä jo paljon aikaisemmin. Mökin hankkineiden keskuudessa on näet ollut myös täysin arvostelukyvyttömiä henkilöitä, joiden aikaansaannokset ovat aivan vesirajan tuntumassa ja lisäksi väritykseltään ympäristöön sopimattomia.

Jos joku pystyy hankkimaan mökin, hänen pitäisi kyetä ja ymmärtää hankkia siihen maastoon sulautuva katto.

Valkea, ilmeisesti halvimmasta päästä oleva galvanoitu peltikatto erottuu räikeänä ympäristöstään.

Kaiken huippu on se, että eräiden julkkisten vesirajaan ylettyvät rötisköt ja laajennukset ovat eräiden lehtien sivuilla ihastelun kohteena.

Myös lainsäädäntöä muutettaessa on varmistettava, ettei päätösvaltaa anneta liiaksi ilman kontrollia paikalliste "hyvä veli"- päättäjien haltuun.

Nestori Miikkulainen