Havaintoja-kolumni:
Kolme pientä balttia

Venäjällä on lukuisia näkijöitä, jotka täyttävät visionsa suurella ja mahtavalla Venäjällä. Baltian maiden itsenäisyys on niissä näyissä vain tilapäinen häiriö historian vääjäämättömässä valtavirrassa.

Äärikansallinen upseeri Aleksandr Dugin, jonka ajatuksia Venäjän historian dosentti Alpo Juntunen on esitellyt lehdessämme, näkee kirjassaan Geopolitiikan perusteet myös Suomen osana Venäjää.

Duginin kirjan painos ei ole suuri, mutta sen julkaiseminen kertoo, että kaikenlaiset kukat kukkivat.

Venäläisen kirjailijan Svjatoslav Rositshin kirjassa Venäjän revanssi kerrotaan, kuinka kaikki käy.

Ihan nappiin ei kaikki osunut, sillä kirjan h-hetki oli parisen kuukautta sitten. Kirjassa Venäjän joukot valtaavat yhtenä yönä Tallinnan, Riian ja Vilnan lentokentät. Hallitusrakennukset otetaan samantien haltuun.

Kaikki käy helposti: Omon-joukot valvovat liikenneväyliä ja Venäjä miehittää maat. Epäilyttävä aines, kuten toimittajat, vangitaan ja kyyti Siperiaan alkaa. Viron presidentti kuolee sydäninfarktiin.

Kävin äskettäin Tallinnassa. Parlamentissa eli riikikogussa isäntämme kertoi kuulleensa Moskovassa luotettavalta taholta, että pari kesää sitten - siihen aikaan kun kenraali Aleksandr Lebed oli presidentti Boris Jeltsinin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja - suunnitelmat Viron valtaamiseksi olivat lähtökäskyä vaille valmiit.

Spetsnaz-joukot olisivat lähteneet Pihkovasta, myös mereltä olisi noustu maihin. Eliitti olisi eliminoitu, kuten viimeksi; osa Siperiaan, osa päiviltä.

Suunnitelmissa pääministeri ja puhemies olisivat tehneet "itsemurhan" ja parin päivän kuluttua presidentti olisi menehtynyt "sydäninfarktiin".

Kertoja arveli, että hän seuraavan kerran Moskovassa käydessään näkee kopiot operaatiopapereista.

Nämä voivat olla sotaherrojen ns. sotapelejä, joissa kaikkia vaihtoehtoja pohditaan. Kirjailija Rositsh antoi niille lisäväriä ja tunnettuutta kirjassaan.

Virolaisten kannalta kaikenkarvaiset hyökkäysspekulaatiot ovat enemmän kuin kiusallisia. Ne ovat virolaisen tutkijan Juha Sillasten sanoin rikollisia.

Virolaisten kannalta ongelma on sekin, että maanpuolustushenki on aivan eri tolalla ja tasolla kuin esimerkiksi meillä. Parannusta on kuulemma tapahtumassa.

Virolaisten yleisen puolustusajattelun kehittymistä kuvaa osuvasti seuraava yksinkertaistus:

Alkuun uskottiin CNN-puolustukseen. Kun maailma näkee, Venäjä ei tohdi.

Toisessa vaiheessa luotettiin lännen tukeen.

Nyt on leviämässä käsitys, ettei kukaan tue, jos yksikään virolainen ei ole valmis uhraamaan henkeään maansa puolustamiseksi.

Armeija on yhä monelle virolaisnuorukaiselle kauhistus. Puna-armeijan paino lepää raskaana muistoissa. Pitkä palvelu neuvostoarmeijassa oli virolaisnuorille yleensä kuin Danten helvetti.

Jostakin sydän-Venäjän peräkylästä armeijaan päässyt venäläisnuori saattoi palveluksessa päästä paremmille päiville.

Viron puolustusvoimia on rakennettu käytettävissä olevin resurssein. Suomen tuki on ollut suureksi avuksi.

Keskustelu palkka-armeija kontra asevelvollisuusarmeija on laantunut ja vallitsevan käsityksen mukaan asevelvollisuusarmeija on ainut mahdollisuus puolustaa Vironkin kaltaista pientä maata.

Yhteiskunnan nopea murros ja sen aiheuttamat epävarmuudet vievät kuitenkin helposti huomion pois maanpuolustuksen kaltaisesta perusasiasta.

Rajojen vartiointi alkaa Virossa olla kunnossa, monista epäilyksistä huolimatta. Ainakin EU:n tarkastajat ovat todenneet katsastuksen jälkeen, että Viron rajavalvonta on hyvää Schengen-tasoa.

Maanpuolustuksen merkitystä kuvasi riikikogun puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Peter Lorents sattuvasti: Maanpuolustus on kuin immuniteetti. Ellei ihmisellä ole immuniteettia, hän menehtyy. Ellei valtiolla ole maanpuolustusta, huonosti senkin käy.

Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomien päätoimittaja.