Evoluutio ei tunne tasa-arvoa

Me nykyajan ihmiset ylimielisinä hymyilemme 1600-luvun kirkonmiehille, jotka kaikkiviisaudessaan tuomitsivat polttorovioon niitä aikansa tiedemiehiä, jotka esittivät aikaisempia uskomuksia kumoavia näkemyksiään maailmasta.

Mutta eivät nämä nyky-ismienkään papit ja papittaret näytä olevan yhtään sen viisaampia, kuten esim. ne jotka saarnaavat ihmisten taloudellisen tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimeen.

Eiväthän he näytä uskovan edes evoluutioon, luonnonlakiin, jonka totuudesta he toisaalta kuitenkin vakuuttavat olevansa ehdottoman varmoja. Evoluutiohan on kaikkea elollista luontoa hallitseva järjestelmä, jonka varassa kaikki pysyy pystyssä ja kehittyy.

Sen toimintatapoja ei ihminenkään pysty millään tavoin muuttamaan tai korvaamaan ja siksi hänen on pakko sopeutua niihin säilyttääkseen olemassaolonsa.

Mutta evoluutioon ei todellakaan kuulu taloudellinen tasa-arvo, päinvastoin sen perusolemusta on erilaisten yksilöiden ja yhteisöjen jatkuva kilpailu kaikilla elämän aloilla, "markkinatalous" kaikessa kovuudessaan ja tarpeen tullen jopa väkivaltainen reviirinsä puolustus.

Vahvat määräävät, mitä tehdään, heikot väistyvät. Poikkeuksia tähän yleissääntöön tosin löytyy, jotkut harvat onnistuvat huonoista lähtökohdistaan huolimatta pysymään pystyssä ja jotkut vahvatkin sortuvat, koska evoluutio toimii suurten lukujen lain mukaan eli valtaenemmistön suhteen.

Tasa-arvo merkitsee vääjäämättä kaiken kehityksen loppumista ja johtaa monista eri tekijöistä johtuen ennen pitkää taantumaan, jonka lopputulos on taloudellinen ja moraalinen kaaos. Sellaiseksi se on jo osoittautunut kaikkialla, missä sitä käytännössä yritettiin toteuttaa.

Voidaan tietenkin väittää, että järjestyneessä yhteiskunnassa evoluution tuhovaikutuksia voidaan moraalin ja sitä tukevan lainsäädännön avulla välttää tai ainakin lievittää. Lyhyellä aikavälillä tämä näyttää onnistuvankin, mutta pitkän päälle moraali monista eri syistä rappeutuu, lain määräyksistä ei enää välitetä ja kehitys alkaa kulkea edellämainittuun suuntaan.

Vähäisetkin tulonsiirrot johtavat lopulta ylipääsemättömiin eturistiriitoihin, ja väkivaltaisiin edunvalvontakampanjoihin ja lopulta täydelliseen umpikujaan. Tästäkin on jo selviä merkkejä länsimaisissa "hyvinvointiyhteiskunnissa". Moraali voi parhaassakin tapauksessa vain lievittää evoluution aiheuttamia kärsimyksiä, mutta kärsimysten syitä ei mikään moraali voi kumota.

Onkohan niin, että nämä tasa-arvon puolestapuhujatkin sisimmissään tiedostavat edellämainitut väittämät tosiksi, mutta kun tasa-arvolla ihmisiä manipuloimalla tie menestykseen ja valtaan on osoittautunut kovin sileäksi, tätä utopistista keinoa halutaan tässä taistossa siltikin hyödyntää.

P Markkula