Marja-Leena Ollilan kolumni 17.7.1998
Sallikaa lasten tietää

Lastenpsykiatrian professori ja Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtaja Tuula Tamminen kirjoitti HS:n yliössä 4.7. otsikolla Tietotekniikka lapsen kehityksen uhka. Hänen mielenkiintoisessa ja monipuolisessa kirjoituksessaan moni asia jäi mietityttämään.

Tamminen kirjoittaa: "Tiedon liiallinen korostaminen kapeuttaa aina ihmisenä olemista. Yksipuolinen tiedon lisääminen ei johda ymmärryksen kasvuun, henkiseen kypsyyteen, viisauteen eikä missään nimessä inhimilliseen hyvinvointiin tai onnellisuuteen."

"Tieto todella lisää vain tuskaa. Puhdas tiedon määrän kasvu ylikuormittaa psyykemme yllättävänkin nopeasti. Jo nyt mielenterveyden tutkijat puhuvat länsimaisen yhteiskunnan sokeasta sopulimarssista masennuksen ja riippuvuusongelmien täyttämään tulevaisuuteen, melankolian vuosituhannelle!"

Perustuneeko arvokas puheenvuoro kohtalokkaalle väärinkäsitykselle? Tarkoittaakohan Tamminen tiedosta puhuessaan informaatiota?

Tieto ankarassa mielessä tarkoittaa tosia hyvin perusteltuja uskomuksia, ja niiden puute on mielestäni ajanut ihmiskunnan ahdinkoon, ei suinkaan tiedon ylimäärä.

Informaatio hyökyy ylitsemme ilman totuuspyrkimystä, ilman standardeja, vailla arvokkuuden häivää. Tieto puolestaan sisältää taidot, organisaatioiden hiljaisen tiedon, tiedon hyvästä ja pahasta, tieteen kestävimmät tulokset.

Kun eräopas haluaa turvallisesti laskea kaksi kilometriä pitkän kosken Muoniossa, hän tarvitsee siihen tietoa. Elämä on täynnä koskipaikkoja, joista lapsella on oltava tarkka tieto ja laskemisen taito.

Kun sanomme, että esimerkiksi tieteellinen tieto vanhenee, tarkoitamme, ettei meillä tähän asti tietoa ole ollutkaan; kuva asioista tulee vähin erin tarkemmaksi. Ihminen erehtyy, hänen tietämisensä on osittaista ja siksi harhaista. Varsinaiseen tietoon on työläs yltää, mutta tietoa kohti ponnisteleminen on täyttänyt moniaat sukupolvet suurilla tunteilla.

Tamminen on huolissaan juuri tunteen roolista tietoyhteiskunnassa, koska "ilman tunteiden jäsentävää apua tiedot omaksutaan sirpaleisina". Jo aikoja sitten on pantu merkille, että tunteisiin (emootion merkityksessä) sisältyy sekä tiedollinen osa että arvo-osio. Tunteenomainen energia saa muotonsa arvojen ja tiedon jäsentämänä.

Kun katson vaikkapa jalkapalloon liittyviä ilmiöitä, tunnen samaa kauhua jota Tamminen tuntee tiedon äärellä. Tunteesta ei ole pulaa, mutta sitä ei näytä ohjaavan minkäänlainen tolkku - poliittista kantaansa jalkapallomenestyksen perusteella muuttavat ihmiset eivät ole kehittyneet tietotekniikan turmelemina. Minun mielestäni he eivät ole oppineet omaksumaan ja käyttämään tietoa kriittisesti.

Kun ranskalaiset vertaavat jalkapallon MM-voittoaan natseista saatuun voittoon toisessa maailmansodassa, alan saada kyllikseni tiedottomasta tunteesta.

Tamminen epäilee, että liian varhainen tietoteknisten laitteiden käyttö tuottaa ihmissuhdevammoja. Lapsi, joka syntyy tietotekniikan maailmaan, pitää sitä itsestään selvänä maailman osana, mutta arvostaa omia toiminnan mahdollisuuksia yhtä paljon kuin lapset aina.

Tietoa hankitaan ennen kaikkea osallistumalla ja toimimalla. Meidän ei pidä hylätä lasta tietotekniikan armoille niin että vuorovaikutuksen lait jäävät oppimatta. Aikuisen läsnäolo turvallisena maailman tulkitsijana - tiedon jäsentäjänä - on mielestäni lapsen huutavin tarve. Sylissä istuen voi vallan hyvin opetella joukko-oppia tietokoneohjelmitse.

Mitä pelättyihin moraaliongelmiin tulee, moraalin henki opitaan mallista. Miten ympäröivät ihmiset suhtautuvat lapseen, toisiinsa, eläimiin, luontoon?

Juuri moraalisiin ongelmiin liittyvä tieto on tuskallisinta: maailman nälkään nääntyvät lapset, lapsiorjat, seksuaalisesti hyväksikäytetyt. Kaikki tieto ei kuulu hennoimpien hartioiden kannettavaksi.

Eniten vanhemman omaa elämänkatsomusta koetellee kysymys maailman kärsimyksestä ja siihen suhtautumisesta.

Tietoon liittyy haave aktiivisesta maailman parantamisesta, mutta siltikin tulee sanoneeksi: "Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät"?

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori ja filosofi, joka opettaa filosofiaa Helsingin kauppakorkeakoulussa.