Kevytkin liikunta laihduttaa

TS/Jari Laurikko<br />Laihduttavan liikunnan ei tarvitse olla rääkkiä kirjoittajan mielestä.
TS/Jari Laurikko
Laihduttavan liikunnan ei tarvitse olla rääkkiä kirjoittajan mielestä.

Tasavallan presidentin liikkumiskyky on huolestuttanut kansalaisia. Niin pitääkin, se on täysin positiivista, vaikka yhtäläistä huolta voisi kantaa kaikista ikääntyvistä ihmisistä. Ymmärrän oikein hyvin, miksi presidentti Ahtisaari ei lähde juoksemaan pururadalle. Pusikot olisivat täynnä paparazzeja ja ilkeä uutinen seuraisi toistaan.

Suurten asiantuntijoitten ohjeet ovat sellaisia, että pitäisi juosta suu vaahdossa vähintään puoli tuntia muutaman kerran viikossa, niin että sydän lyö haljetakseen, keuhkot puuskuttavat kuin palkeet, hiki ja räkä roiskuu, sitten se jotakin vaikuttaa.

Käytännön kokemus on kuitenkin opettanut, että lyhytaikainen ja kevytkin liikunta usein toistettuna vaikuttaa, varsinkin jos on runsaasti ylipainoa. Ottakaahan asiantuntijat 50 kg hiekkasäkki selkäreppuun ja juoskaa puoli tuntia, sittenpä näette!

Kun täytin 61 vuotta, menin samalla viikolla flamencokurssille. Paino putosi nopeasti ihanteelliseksi. Siitä on nyt viisi vuotta, paino pysyy samana, kuntoa riittää eikä moni nuorempikaan pärjää jalkatyössä. Voinkin hyvällä omallatunnolla suositella tanssia laihduttajille, huonokuntoisille ja jalkavaivaisille.

Jos harjoittelee yksin, sopii vaikka discotanssi, jonka voi sovittaa täysin oman kuntonsa ja aikataulunsa mukaan. Sen pitäisi sopia myös niille, joiden mielestä paritanssi on Suuri Synti. Tanssi on mielenkiintoisempaa ja haasteellisempaa kuin yksitoikkoinen kävely tai hölkkääminen.

Laihdutuksen suuret asiantuntijat eivät ehkä tunne urheilun johtavia periaatteita, joihin ehdottomasti kuuluu progressiivisuus eli nousujohteisuus. Se tarkoittaa sitä, että aloitetaan varovaisesti. Tahtia ja harjoitusaikaa lisätään sen mukaan kuin kunto nousee kuunnellen ruumiin antamia viestejä.

Kun harjoittelee yksin, ei ole sellaisia suorituspaineita kuin julkisella paikalla eikä tarvita hienoa ulkoiluasua. Jopa hölkätä voi ympäri olohuonetta täysin omien tarpeittensa mukaan, niin että se tuntuu koko ajan kivalta. Sellainen kuntoutus on ihan toista kuin huippu-urheilijoiden rääkki.

Heikki Kangasperho