Kolumni Heikki Vento
Kannata Nigeriaa ja vastusta somalia

Benito Mussolini, Nicolae Ceaucescu, Jorge Videla ja Erich Honecker olivat aikansa suurmiehiä. Armeijoiden menestyksestä voi keskustella. Heillä kaikilla oli kuitenkin jalkapallojoukkue, useita seurajoukkueita ja joillakin huikaisevan taitavia maajoukkueita.

Jalkapallojoukkue pystyy hetkessä repimään silpuksi vuosien raportit kidutuksista, demokratian puutteesta ja korruptiosta. Tätä mahdollisuutta valtaapitävät käyttävät siekailematta hyväkseen.

Vastausta etsii kysymys, kuka tekee savuverhon. Poliitikko vai journalisti vai molemmat.

Kurjimmillaan jalkapallohämäys toimii niiden hyväksi, joiden selustassa kaikki on kurjinta. Suomalaisen on tänään helppo haukkua somali ja marssia pubiin kannustamaan loistavaa Nigeriaa.

Televisiossa 1978 liehuneet Argentiinan sinivalkoiset liinat peittivät hetkessä alleen niiden äitien huivit, joissa kyseltiin vuosia kateissa olleiden poikiensa perään.

Suomessa asiat ovat hyvin. Ikäviä päätöksiä on toki helpompi tehdä, kun eräät suomalaiset ovat Japanissa tunnin aikana tunkeneet kumilaatan useamman kerran metallikehikon sisälle kuin muutamat ruotsalaiset.

Suuri kansainvälinen kriisi syntyy, kun suomalaisen hiilikuitukeppi katkeaa eikä norjalainen anna omaansa tilalle. Olisi varmaan antanut, jos Suomi kuuluisi Natoon.

Onneksi Suomessa Teemu Selänne tai norjalainen hiihtovirkamies eivät pelasta hallituksia.

Politiikka kuuluu urheiluun. Poliitikot rakentavat sen kytkyn, jota on lähes mahdotonta murtaa. Sen osasivat suomalaiset Tukholmassa 1912. Juoksiko Hannes Kolehmainen mitalin Suomelle vai Venäjälle. Ei ainakaan tsaarin Venäjälle.

Urheilijat ovat usein joutuneet poliitikkojen aseiksi. DDR ja muut sosialistiset maat ovat tästä parhaita esimerkkejä.

Onneksi tulivat raha ja markkinat, jotka vapauttivat urheilijat. Puoluekirja vaihtui pankkitiliin. Kun Michael Owen ja Gabriel Batistuta tekevät maaleja, ei heitä tarvitse leimata Falklandin taistelujen jatkosotureiksi.

Boikotti tai kisoista sulkeminen ovat politiikan keinoja urheilussa. Ne ovat vääriä. Jugoslaaveja, kiinalaisia tai muita ei tule sulkea kisoista syntyperänsä vuoksi. Kieltämättä he ovat mannekiineja, mutta boikotti tai sulkeminen kohdistuu urheilujoukkueeseen eikä teloituskomppaniaan.

Jalkapallokisojen loppuottelun katsojaluvut kilpailevat prinsessa Dianan hautajaisten katsojamäärien kanssa. Nuoret itsenäiset kansakunnat painuvat kisoista maailman tietoisuuteen. Joukkuehenki kasvaa ja kansallistunne vahvistuu.

Miten käy Helmut Kohlin vaaleissa, jos Kroatia pudottaa Saksan. Kohl oli ensimmäisiä suurvaltajohtajia, joka tunnusti itsenäisen Kroatian.

Jalkapalloilun MM-kisat ovat paras urheilutapahtuma. Maailma kohtaa yhden lajin ympärillä eikä olympialaisten sulatusuunissa.

Jalkapalloilu on kansojen urheilu luokkaan katsomatta. Se on joukkuelaji, jossa on ainakin yksi puute. Joukkuepeli saatetaan lopettaa ennen ottelun ratkaisua.

Mitä järkeä on järjestää rangaistuspotkukilpailu jatkoajan päätteeksi. Ensin pelataan joukkueina kaksi tuntia ja sitten peli ratkaistaan yksilölajina potkaisija vastaan maalivahti. Raatoivatko ne mahdollisesti jopa 28 pelaajaa turhaan joukkueensa, itsensä ja maansa puolesta.

Muissa lajeissa yksikään äkkiloppupeli ei ole jäänyt ilman ratkaisua.

Miksi Suomi on niin huono jalkapallossa. No siksi, koska meillä on liian monta vuodenaikaa, hyvä sosiaaliturva, tiedotusvälineistä virikkeitä saava nuoriso, liian vähän slummiutuvia keskuksia.

Kirjoittaja Heikki Vento on Turun Sanomien uutistoiminnasta vastaava toimituspäällikkö.