Huomiota vanhusten
henkiseen huoltoon

Vaikka maassamme vanhusten huolto lienee yleismaailmallisen mittapuunkin mukaan varsin hyvin järjestetty, monen vanhuksen kohdalla se ei suinkaan ole ongelmatonta. Jos talous ja terveys ovatkin kunnossa, saattavat ongelmaksi muodostua aivan toisenlaiset asiat. Tarkoitan lähinnä vanhusten henkistä huoltoa.

Emme monta kertaa tule edes ajatelleeksi, kuinka yksinäiseksi ja hylätyksi moni vanhus voi itsensä kokea. Omat lapsetkin saattavat unohtaa pirtin harmaapään, joka kerran oli myös nuori ja voimissaan.

Yhteiskunta sitä vastoin ei unohda. Ainakin verottajan kirjoissa pysyy meistä jokainen taatusti loppuun asti, kun pienet kansaneläkkeetkin pantiin muutamia vuosia sitten verolle. Eikö yhteiskunnan ja sen poliittisten päättäjien pitäisi kiinnittää vanhusten henkiseen huoltoon nykyistä enemmän huomiota?

Tietysti laitokset ja sairaalat ovat tarpeen, mutta eikö voimavaroja olisi syytä suunnata myös sellaiseen asennekasvatukseen, jossa esimerkiksi vanhuksiin kohdistuvaa fyysistä ja henkistä väkivaltaa voitaisiin vähentää. Ja mikä on nuorison kasvattajien vastuu silloin kun nuorten raa'an väkivallan kohteeksi joutuvat entistä useammin avuttomat vanhukset.

Mielestäni ei ole oikein, jos vanhuksia pyritään liikaa eristämään muun yhteiskunnan toiminnoista. Erilaisissa laitoksissa elää maassamme suuri joukko vanhuksia, jotka pystyisivät toisenlaisin järjestelyin elämään omassa kodissaankin. Vanhusten kotihoitoon pitäisi vain uhrata riittävästi määrärahoja, mikä olisi yhteiskunnalle monessa tapauksessa myös halvempi ratkaisu puhumattakaan inhimillisistä tekijöistä.

Tähän liittyy myös se näkökohta, että vanhuksen saadessa mahdollisimman pitkään olla kotonaan tai läheistensä parissa, ei sukupolvien välinen tiedonkulku katkea. Tässä mielessä nykyaika ei riittävästi kunnioita perinteitä eikä arvosta riittävästi menneitten sukupolvien töitä.

Elämän kunnioitus on tärkeä arvo. Vanhusten kunnioittaminen ja heistä oikealla tavalla huolehtiminen on meidän jokaisen velvollisuus.

Reino Peltomaa