Kolumni Ari Valjakka
Kaupunkisuunnittelu kukkii

Maanantaina julkistetaan Turun kirjaston arkkitehtuurikilpailun tulos. Turun keskustan laajimmalle parkkipaikalle, Österbladin tontille, kohoaa toivottavasti kaupungille kunniaa tuova monumentti, joka täyttää mahdollisimman hyvin eri intressiryhmien tarpeet.

Nyt Turku voi näyttää mallia Helsingille, josta on vuosien varrella heijastellut suuri ylimielisyys kehäkolmosen ulkopuolella tapahtuvaa kaupunkisuunnittelua kohtaan. Erityisesti Turku tauteineen on ollut pääkaupunkilaisten pilkan kohteena.

Vastapainoksi voi katsoa, miten mallikkaasti vuoden 2000 Euroopan kulttuuripääkaupungissa kohennetaan Pohjolan valkean kaupungin maisemaa.

Neljännesvuosisadan Helsingissä asuneena säpsähdän nykyään joka kerta, kun käyn pääkaupungin keskustassa. Ketkä tekevät päätöksiä, joilla tuhotaan Helsingin keskustan arkkitehtuurin olennainen elementti, avaruuden vaikutelma? Vimma, jolla Postitalon edustaa tukitaan on käsittämätöntä.

Ensimmäinen syyllinen on nykytaiteen museo Kiasma, joka kansan suussa on jo saanut osuvia nimiä kuten imurin suutin tai merimakkara.

Toinen on Sanomien lasinen toimitalo, joka hissitornien korkeudesta päätellen tulee sulkemaan viimeisen kurkistusmahdollisuuden Töölönlahdelle.

Kolmantena on eduskuntaa vastapäätä suunniteltu musiikkitalo, neljäntenä eduskunnan paisumasäiliöksi kaavailtu lisärakennus keskelle Parlamenttipuistikkoa ja viidentenä VR:n hanke uudesta suurhotellista.

Kaikki tämä massa on tarkoitus paiskata parin, kolmensadan metrin säteellä sijaitsevalle alueelle.

Helsingin keskustasuunnittelun lähtökohta oli avarana aukeava maisema keskustan valtaväylältä Mannerheimintieltä Postin edestä Töölönlahdelle.

Ajatusta voi verrata Turun keskustassa toteutuneeseen näkymään, jossa Aurajoki soljuu halki ydinkaupungin. Turku on Hämeenlinnan ohella selkein valinta kansallisten kaupunkipuistojen listalla.

Nykytaiteen museon suunnittelija Steven Holl oli jo alun alkaen mahdottoman tehtävän edessä, kun hänet valittiin lauantaina yleisölle avatun Kiasman tekijäksi.

Helsingin keskustaan paiskattu paperitehtaan varasto ei sovi ympäristöönsä. Voi olla, että Kiasman arkkitehtoniset ratkaisut ovat parhaimmillaan tötterön sisäpuolella. Jos auringon kulkua seuraava talon muoto päästää luonnollista valoa talon näyttelytiloihin eri vuorokauden- ja vuodenaikoina, tämä joustavuus korvaa osin ulkoista kömpelyyttä.

Seuraava virhe, yli 30000 neliön musiikkitalon rakentaminen eduskuntataloa vastapäätä, on jo pitkälti valmisteltu. Jos talo on tarpeellinen, paikka on pelkästään liikenteellisesti täysin väärä.

Asia koskee koko Suomea, ei pelkästään yhtä kaupunkia. Asiantuntijoiden mielestä valtion ja kaupungin tulisi ensin selvittää musiikkitalon rakentamisen erilaiset vaikutukset, talon kokotarve sekä paras sijainti. Vasta näistä asioista tehtyjen päätösten jälkeen voidaan ryhtyä talon suunnitteluun ilman, että aikaa siihen kuluisi yhtään enemmän kuin nytkään.

Pääkaupungin päätöksentekijöiden tehokkuudesta ei tarvinne vääntää erikseen vitsejä. Riittää kun mainitsee Finlandia-talon marmorisekoilut. Vuonna 1976 alkanut show jatkuu, jatkuu ja jatkuu.

Marmori ei ole ainoa materiaali, jolla Helsingin päättäjät liukastelevat. Pääkaupungin keskustan koko kesän tukkivien katutöiden yhteydessä uusitaan 5000 neliömetriä nupulakivetystä.

Takavuosina nämä työt antoivat leivän kymmenille suomalaisille kivenhakkaajaperheille. Nyt puolet kivistä tulee ulkomailta, mm. Kiinasta ja Intiasta.

Huhuja, joiden mukaan Kaukoitä pystyy tarjoamaan kivet pitkästä kuljetusmatkasta huolimatta sata markkaa suomalaisia halvemmalla eli 600 markan neliöhintaan vankityövoiman avulla, ei kukaan pysty tarkistamaan.

Joka tapauksessa kiinalainen kivetys aukeaa jälleen lähes sadan vuoden tauon jälkeen uudelleen Marskin ratsukon edessä. Maisema on tällä kertaa Mannerheimin nimellä kulkeva Suomen pääkaupungin valtaväylä.

Kirjoittaja Ari Valjakka on Turun Sanomien vastaava päätoimittaja.