Pyhyyden
kokemuksia

Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka sanovat: Metsä tai meri on kirkkoni, pyhän kohtaamisen paikka. Luonnon valtavuuden edessä voi vain ihmetellä. Kevään herääminen eloon kantaa aavistusta ylösnousemuksen voimasta ja kesän kukkivuus tuo ilmi elämän runsauden.

Vaikuttavan elämyksen koin hiljattain taidenäyttelyssä: Viime vuonna Ars Fennica palkitun üPauno? üPohjolaisen? juhlanäyttelyssä Kuopiossa. Valtavat puuveistokset tulivat kuin maan alta tai taivaan sinestä, ne ja niiden sanoma jatkui pitkälle taidemuseon tilojen ulkopuolelle. Teosten nimet Marian istuin, Tule ulos Lasarus tai Kohtaaminen taivaan asujaimen kanssa kertoivat taiteilijan kristillisen vakaumuksen syvyyden.

Ei tehnyt mieli selittää tai arvioida, oli vain katsottava olemisen syvemmällä tasolla. Ihmisen kokemus oli vaikuttuminen, jokin pyhyyden kokemus. Ilman mitään selvää syytä kyyneleet alkoivat valua poskia pitkin.

Tunnen henkilön, joka ei kehtaa mennä kirkkoon, koska siellä alkaa itkettää. Mahtaako olla kysymys samasta asiasta? Kummalliset kyyneleet eivät ole varmaan ainoa tai edes tyypillinen merkki Pyhän kokemisesta.

Ajan pysähtymisen kokemus voi olla toinen. Sitä ainakin kaipaan üaikataulutetun? elämän keskellä, pääsyä kesäparatiisin viipyilyyn. Luin hiljattain jaavalaisista häistä, joissa suomalainen morsian ja tutkija oli kokenut värikkään hääriitin keskellä jotakin samankaltaista. Musiikki, tapahtumat ja tunnelma hävittivät ajan ja paikan tajun.

Jäin miettimään, eikö meikäläisissä häissä ole samanlainen pyrkimys: tehdä juhlasta niin suuri ja ainutlaatuinen, ettei aikatauluilla ja ajankululla ole niin väliä. Onhan kyse ikuiseen rakkauteen liittymisestä, pyrkimyksestä jokseenkin yliluonnolliseen ja arjen keskellä työläästi toteutuvaan.

Hautajaisissa ilman muuta voi kokea ajattomuuden ajan pysähtymisen näkökulmasta. Meidän mitoillamme mitattu aika on päättynyt tämän ihmisen kohdalla, ja se pysähtyy kerran minunkin kohdallani. Miksi siis kiirehtiä? Siunaustilaisuus vaikuttaa sieluun puhdistavasti, se kirkastaa elämän arvoja ja tärkeysjärjestystä.

Kastetilaisuudessa taas puhuttelee ajan alkaminen - vauvassa on vielä jotain suloisen pöllähtänyttä. Hän on tullut ajattomuuden maailmasta ja paratiisin tuoksun voi aistia. Ja väistämättä vauva myös muuttaa läheistensä aikakäsitystä. Virsirunoilijan sanoin ajattelen kesän juhlia: Kaikessa on paratiisin tuoksu (virsi 51:2).

Ajattomia kesän juhlia!

Kirjoittaja on kaarinalainen pappi.