MAI laiminlyö työ-, ympäristö- ja
ihmisoikeusolojen suojelun

Kiitämme Norrbackia vastauksesta (TS 12.5.), joka kuitenkin ikävästi osoittaa, että MAI-sopimus käyttää ihmisoikeuksia pelkkinä välineinä sijoitusten voitonteon oikeuksille. MAI:ssa voidaan periaatteessa vaatia maalta työ- ja ympäristöolojensa heikentämisestä oikeudellista korjausta, mutta ei ihmisten vaan muiden maiden sijoitusten loukatuille oikeuksille. Tätä ironista korjausta varten voi Norrbackin mukaan maiden edustajista koostuva hallintokomitea toimenpiteillään erottaa maan sopimuksen piiristä missä hallintokomitean tehtävänä on... valvoa sopimuksen soveltamista. Tämä Norrbackin eduskunnallemme antama selvitys on virheellinen.

MAI:n soveltamisen riidoissa ratkaiseva valvontavalta kuuluu maailmanpankki-ryhmän ja Kansainvälisen Kauppakamarin tuomioistuinmenettelyille (MAI s. 54, 58) eikä hallintokomitealle, jonka tehtävänä on vain helpottaa sopimuksen toimintaa jäsenten konsensuksella, jota ei kuitenkaan vallitse edes siitä, kuuluuko komitealle edes muodollista roolia MAI:n soveltamisen selventämisessä (MAI s. 90), saati sitten valvomisessa erottamissanktioin, joille Norrback ei osoita sääntöjä.

Norrback ei myöskään selvittänyt miten estetään erotettavan maan mahdollisuus jatkaa normien noudattamatta jättämistä koko erottamispäätöksen jälkeisen MAI-sopimuksen (15 vuoden) voimassaoloajan. Norrbackia pyydettiin selvittämään eduskunnalle muiden keinojen kuin pelkän erottamisen käyttöä sanktioina jottei ihmisoikeus-, työ- ja ympäristöolojen heikentäminen muodostuisi lähteeksi ylikansallisen pääoman voitoille. Näitä voittoja turvataan (siis 15 vuotta erottamisesta huolimattakin) MAI:n hyvin yksilöimillä sijoitusoikeuksien valvontamenettelyillä, mutta ihmisoikeus-, työ- ja ympäristöolojen turvaamiseen erillisiä... valvontamenettelyjä ei... investointisopimukseen suunnitella (Norrback).

Siten MAI-sopimuksessa ei ole sitovia ihmisoikeus-, työ- eikä ympäristönormeja, eikä hallituksemme MAI-vastaava ministeri ole tekemässä mitään niiden sinne saamiseksi, vaikka hän esittää hallituksemme niitä edellyttävän. Pyydämme, että Norrback selvittää julkisuudelle edellä esitetyt MAI-sopimusta ja virheellistä eduskuntatiedonantoaan koskevat ongelmat. Pyydämme myös, että Norrback joka on ilmoittanut julkisuudelle, että MAI:ssa ei ole mitään salaa, voisi avoimesti julkistaa minkä elinten minkä nimisistä edustajista muodostuu eksperttiryhmä no 1., jonka käsiteltäväksi on MAI:n (s. 90) mukaan jätetty se, millä ehdoilla sopimusmaiden edustajista muodostuva elin ylipäätään voisi tulkita tai soveltaa sopimusta? Miksi kansoille ei voi kertoa ketkä heidän välilleen tekevät sopimusta jo kahdeksatta vuotta ilman että sopimussääntöjä annetaan kansoja edustavan hallinnon parlamentaarisen julkisuuden valmistettavaksi?

Ville-Veikko Hirvelä ja Norrbackille kysymyksiä esittäneet kansalaisjärjestöt; Turun Emmaus ry., Turun Maailmankauppa ry., Maan ystävät ry:n Turun toimisto, Uusi Tuuli ry., Ympäristö ja kehitys ry., Luontoliitto ry:n Varsinais-Suomen piiri