Turun Sanomien pääkirjoitus 30.5.1998:
Pakistan ei malttanut pysyä
ydinasekilvan ulkopuolella

Kun Intia teki ydinkokeensa toukokuun 11. päivänä, oli koesarjan jatko jo kaikkien aavistettavissa. Ydinaseiden kynnysmaihin myös kuuluvan Pakistanin tiedettiin tekevän omat räjäytyksensä hyvin nopeasti. Pahinta pelänneet eivät erehtyneet. Intia ja Pakistan ovat käynnistäneet todenteolla jo historiaan jääneeksi kuvitellun ydinasekilvan.

Etelä-Aasia on luisumassa vaaralliseen asevarustelukierteeseen, jonka päättyminen avoimeen sotaan on lähes väistämätöntä. Kumpaakaan uhittelijaa eivät näytä pitävän aisoissa sen paremmin YK:n kuin muidenkaan yhteisöjen ja yksittäisten valtioiden tuomitsevat lausunnot. Edes ulkomaisen avun lopettaminen ja talouspakotteiden käyttöön otto eivät näytä hillitsevän uusia ydinasevaltoja, jotka varallisuudeltaan ovat köyhiä kehitysmaita ja poliittisesti horjuvia valtioita.

Sekä Intia että Pakistan sanovat kehittäneensä ydinaseensa vain itsepuolustusta varten. Ydinasepelote on toiminut maailmassa sikäli hyvin, että kolmatta maailmansotaa, ydinasesodasta puhumattakaan, ei ole syttynyt. Tilanne Aasian eteläkulmalla on kuitenkin tyystin toinen kuin suurvaltojen pitkässä kylmässä sodassa ydinaseiden varjossa.

Intia ja Pakistan ovat itsenäistymisestään lähtien käyneet toistensa kimppuun jo kolme kertaa. Olisi lapsellista uskoa, että niiden pääsy ydinaseiden laukaisunapin äärelle lisäisi vastuuntuntoa ja synnyttäisi pidäkkeitä tavanomaisin asein käytävän sodan estämiseksi.

Provosoitumisen vaara puolin ja toisin on hyvin suuri. Pakistan on jo julistanut maassa hätätilan kansalaisten perusoikeuksien rajoittamisineen ja syyttänyt Intiaa aikeista hyökätä maahan sen ydinaseiden tuhoamiseksi. Tämä on tietenkin Intian ja Pakistanin välisen hermosodan uusin muoto, mutta todennäköisesti paljon vaarallisempi kuin aiemmin nähdyt.

Yhtään sen järkevämpiä ei olla Intian puolella. Pääministeri Atal Behari Vajpayeen mukaan Intia oli tietoinen, että Pakistan räjäyttää ydinlatauksia ja ehätti siksi pahimman vihollisensa edelle.

Kun kummankin maan poliittiset johtajat antavat tilanteesta uskomattomia lausuntoja samaan aikaan kun he jättävät huomioon ottamatta kaikkialta maailmalta tulevat jyrkät tuomiot, voi vain arvailla minkälainen prosessi näissä kehitysmaissa on käynnistynyt.

Jo vuosia sitten Pakistanissa vannottiin, että kansa syö vaikka ruohoa, jotta maa saavuttaa Intian ydinase-etumatkan. Tuo etumatka on nyt kurottu umpeen ja jos kansainvälinen yhteisö toteuttaa tiukasti saartoaikeensa voi myös ruohonsyönti pohjoiskorealaiseen tapaan pian olla todellisuutta.

Sen sijaan että Intia ja Pakistan nyt viimeistelevät ydinaseitaan ja niiden kantoraketteja, kummankin pitäisi asettua neuvottelupöytään selvittämään rajariidat ja muut erimielisyydet. Kansainvälistä tukea olisi molemmille osapuolille saatavissa.