Pääkirjoitus 27.5. 1998:
EU-maiden asevientisäännöstö vasta alku tiukkoihin rajoituksiin

Euroopan unionin jäsenmaiden ulkoministerien maanantainen yksimielisyys aseviennin pelisäännöistä on löyhä kompromissi asiassa, jossa intressit menevät monissa kohdissa pahasti ristiin. Suomi on niitä harvoja maita, joiden asevientikäytäntöä uudet säännöt muuttavat tuskin nimeksikään.

Hyväksytyn säännöstön väljyydessä näkyy suurten asevientimaiden, kuten Britannian, Saksan, Italian ja varsinkin Ranskan kädenjälki. Kun ne hallitsevat 90 prosenttia EU-maiden asekaupasta, on selvää, että niiden sana painaa tämänkaltaisessa päätöksenteossa paljon enemmän kuin esimerkiksi Suomen, jonka asevienti on nappikauppaa suuriin jäsenmaihin verrattuna.

Jäsenmaiden intressien erilaisuus ja aseviennin erilaiset painoarvot kunkin kauppataseessa johtivat väkisinkin siihen, ettei säännöistä tullut kovin tiukkoja. Itse asiassa jokainen jäsen voi itse päättää, mihin maahan aseitaan myy. Sanktiot sääntöjen rikkomisesta ovat vähintään epämääräisiä. Todennäköisesti säännöistä poikkeaminen johtaa vain kumppanien taholta tuleviin nuhteisiin.

Hyväksytyt säännöt ovatkin lähinnä poliittinen tahdonilmaus, eikä ainakaan vielä tässä vaiheessa laillisesti sitova sopimus.

Sääntöihin sisältyykin muun muassa sellainen kummallisuus, että viejämaan ei tarvitse esittää perusteita muille EU-maille, jos se hyväksyy sellaisen kaupan, jonka joku toinen jäsenmaa on jo aiemmin hylännyt. Tällaiseen väljyyteen Brysselissä päädyttiin Ranskan painostuksesta.

Merkittävää Brysselissä hiotuissa säännöissä kuitenkin on, että niissä otetaan huomioon moraaliset lähtökohdat. Aseita ei EU:sta ilman tarkkaa harkintaa viedä maihin, joissa rikotaan ihmisoikeuksia. Aseellinen konflikti tai sen uhka ostajamaassa myös estää viennin. Terrorismin ja rikollisuuden suosiminen estää ymmärrettävästi aseviennin. Samoin menossa olevat rajariidat kelpaavat syyksi asevientikieltoon. Kauppojen syntymiseen tarvitaan myös varmuus, että aseet todella jäävät ostajamaahan eivätkä kulkeudu sen kautta kiellettyihin kohteisiin.

Suomen asevientikriteerit ovat tähänkin saakka olleet huomattavasti tiukemmat kuin useimpien muiden EU-maiden. Tällä alueella Suomen on ollut helppo toimia edelläkävijänä. Suomi on ylivoimaisesti enemmän aseiden ostaja kuin myyjä.

Uusissa säännöissä on kohta, jonka mukaan jokainen jäsenmaa esittää kerran vuodessa asevientiraporttinsa. Valitettavasti tällainen raportointi ei kuitenkaan lisää aseviennin läpinäkyvyyttä yhteisön päättäjäpiirien ulkopuolella, koska se on salainen.

Suurimmat eurooppalaiset aseviejät ovat maailman mitassakin suuria. Silti sotakalustoa on jatkossakin maailmalla kaupan erittäin runsaasti ilman, että minkäänlaiset moraaliset tai muut säännöt sitä kahlehtisivat tai ohjaisivat. Brysselin säännöt ovat kuitenkin paremmat kuin puhdas anarkia aseviennin alalla.