Mikä kiire meillä on
aikuistaa lapsemme

Turun Sanomien artikkelissa 13.5. kerrottiin rikoslain uudistuksen seksipykäliä koskevista muutoksista seikkaperäisesti, kysymyksiä herättäen.

Miten hallitus voi perustella lasten suojaikärajan alentamista juuri nyt, kun pedofiilit nostavat päätään Suomessakin? Suojaikärajojen alentaminen voi tuntua viattomalta, mutta se sisältää samalla merkityksellisen viestin eräille tahoille.

Esitys on verrattavissa homoseksuaalisuuden hyväksymiseen joitakin vuosia sitten. Missä nyt ollaan? Käsittelyssä oleva laki edistää edelleen homoseksuaalisuutta: julkinen kehottaminen samaa sukupuolta olevien haureuteen ei enää olisi rangaistavaa. Näin meillä pala kerrallaan tehdään myönnytyksiä ja lopulta ollaan hukassa.

Ikärajan alentamisella on seurauksia, joita ei osata tai haluta ajatella. Hyväksyttäessä lakiesitys tässä muodossa on jatkossa täysin sallittua käyttää 15-vuotiaita pornografisissa julkaisuissa ja filmeissä, jos asianomainen itse haluaa. Sitä paitsi 15 vuotta lapsen suojaikärajana ei ole mikään yleinen pohjoismainen tai eurooppalainen käytäntö. Esimerkiksi Norjassa, Saksassa ja Itävallassa ikäraja on 16 vuotta ja Ruotsissa mm. insestitapauksissa 18 vuotta. Ja miksi meidän yleensä pitäisi noudattaa jonkun muun maan mallia, huonoa esimerkkiä? Suomi voisi olla esimerkkinä hyvästä.

Artikkelissa väitetään myös, että lasten oikeusturva paranee uuden lakiesityksen myötä. Lakiesitystä tarkemmin tutkiessa voi vain todeta, että lapsen oikeusturva paranee, kun teko on törkeä. Mutta entä lievemmät tapaukset? Oikeusturvan paranemiseksi ei voi kutsua tilannetta, jossa seksuaaliselta teolta, ollakseen rangaistava, vaaditaan, että a) se on olennainen, b) se on ollut omiaan vahingoittamaan lasta ja että c) samanaikaisesti tekijä on mieltänyt teon olevan em. kohtien mukainen, kuten esityksessä todetaan.

Herää kysymys, miten seksuaalisesti sairas ihminen voi mieltää edelliset kohdat? Haluaako pedofiili edes myöntää, että teko voisi vahingoittaa? Entä miten kukaan voi käsittää, mikä on olennainen teko ja omiaan vahingoittamaan lapsen henkistä kehitystä? Seurauksethan tulevat esille vasta identiteettikriisien myötä 29-49 vuoden iässä. Meillä on vain oletuksia ja esimerkkitapauksia, mutta montako sellaista, joka todella tietäisi, mitä on tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi lapsena, on puolustamassa lasta tositilanteissa?

Vanhassa laissa oli selvät säännökset veli- ja sisarpuolen välisestä sukupuoliyhteydestä. Uudessa esityksessä puolisisarusten välinen sukupuoliyhteys ei enää ole sukurutsausta eikä siten rangaistavaa. Kysyn vaan, minkälaista sotkua alkaa syntyä perheiden sisällä, kun laki antaa mahdollisuuden tämäntapaiseen toimintaan. Tässä on yksi myönnytys lisää, joka ei varmasti ole parantamassa lasten oikeusturvaa eikä rakentamassa perherauhaa uusperheiden sisällä. Kenen tarpeita tämä palvelee? Mikä on seuraava siirto?

Ehdotan, että lasten suojaikäraja jätetään 16 vuoteen, puolisisarusten välistä sukupuoliyhteyttä säädellään edelleen ja että lapsen suoja tulee aukottomaksi myös lievempää seksuaalista hyväksikäyttöä merkitsevissä tapauksissa.

Lakivaliokunnassa on keskusteltu kiivaasti. Hyvä niin. Nyt asia on tuotu keskusteltavaksi kansalle. Keskustellaan, ettei sitten kaduta!

Eeva Ståhle
Neljän lapsen äiti