Opetussektori lomauttaa -
sosiaalisektori lakkauttaa

Viime viikkojen turkulaisen päivähoidon kuumassa keskustelussa on mielestämme unohdettu ainakin yksi asia, joka sietää tulla huomatuksi vielä ennen kuin kaupunginhallitus suo siunauksensa sosiaalilautakunnan 5.5. tekemälle päätökselle lakkauttaa lähes 30 lastentarhanopettajan virkaa ja perustaa niiden tilalle saman verran lastenhoitajien työsopimussuhteita.

On ylipäätään harhaanjohtavaa puhua lastenhoitajista. Sellaista koulutusta kuin lastenhoitajan koulutus ei ole enää olemassa. On kysymys siitä, että lakkautettavat virat tullaankin korvaamaan joko lähihoitajan tutkinnon suorittaneilla tai jonkin ihan muun alan koulutuksen saaneilla.

Kun nykyistä kelpoisuusasetusta 1992 sorvattiin, päivähoitokentällä keskusteltiin mm. siitä, että asetuksen sanamuodossa on ylimääräinen n-kirjain. Siinä ei lue, että jokin muu alan koulutus vaan jonkin muun alan koulutus. Tämä tarkoittaa sitä, että kenttä on vapaa miltei kenen hyvänsä tulla valituksi (esim. kaupan, teollisuuden tai yleensäkin kouluasteisen tutkinnon suorittanut).

Mutta ongelmia on tuossa oman alan koulutuksessakin. Lähihoitajakoulutus kehitettiin lähinnä pääkaupunkiseudun 1980-90-lukujen vaihteen työvoimapulan tarpeisiin. Tähän koulutukseen yhdistettiin 11 sosiaali- ja terveysalan kouluasteen tutkintoa mm. jalkojenhoitaja, kehitysvammahoitaja, kodinhoitaja ja lastenhoitaja. Lähihoitajan alan valinta ei siis sinällään kerro erityisestä kutsumuksesta juuri pienten lasten kanssa tehtävään työhön.

Valitettavasti toisen elämä oli toisen kuolema ja samalla tultiin lopettaneeksi se ainoa kouluasteen tutkinto eli lastenhoitajan tutkinto, joka tähtäsi pienten lasten terveydenhoidon edistämiseen.

Juuri sille olisi kysyntää tällä hetkellä allergioiden, infektiotautien, uusien tartuntatautien ja paikoitellen matalaksi menneen laitoshygienian maailmassa. Myös monet lasten vanhemmista olisivat kyseisen tietouden tarpeessa.

Nyt tehtävä päätös on yksi tekijä kunnallisen palvelujärjestelmän kurjistamisprosessissa, jota on 90-luvulla saatu sivusta seurata. Turun kaupungin sosiaalilautakunnan päätös tarkoittaa sitä, että järjestelmä itse purkaa itseään sisältäpäin.

Kehityksen vaarantavat voimat näyttävätkin tulevan sosiaalilautakunnista, johtavista virkamiehistä ja niistä, jotka jostain muusta syystä ovat tähän joukkoon eksyneet.

Suomalaisen esiopetuksen laatu on hyvä, vaikkakaan se ei ole erinomainen. Se on myös vaihtelevaa. Suomalaisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen asema ei kestä jatkuvia heikennyksiä.

Jos demokratiaa ja tasa-arvoa edistävä julkinen palvelu halutaan säilyttää ei pelkkä aikuisten ja lasten keskinäisen suhdeluvun laskeminen riitä. Toiminnan on perustuttava haluun ja osaamiseen toimia pienten lasten kanssa, sanoisimmeko vähintään vankasti rakennettuun ammatillisuuteen, jos ei peräti kutsumukseen.

Jarmo Kinos
tutkijalehtori, kasvatustieteen tohtori, Turun yliopisto

Irma Laiho
tutkija, valtiotieteiden tohtori, Turun yliopisto