Pääkirjoitus 24.5.1998:
Pohjois-Irlanti otti
askeleen kohti rauhaa

Pohjois-Irlannin ja Irlannin kansalaiset sanoivat perjantain kansanäänestyksessä selvän ei:n Pohjois-Irlantia kolme vuosikymmentä repineelle väkivallalle, joka on vaatinut 3400 ihmisen hengen ja jättänyt jälkeensä tuhansia loukkaantuneita. Rauhansopimukselle antoi tukensa Pohjois-Irlannissa yli 70 prosenttia äänestäjistä, tasavaltalaisista yli 90 prosenttia.

Palkkiona sopimusta kuukausia hioneille osapuolille on myös ennätyskorkealle noussut äänestysprosentti. Kansalaisten ahkera käynti uurnilla osoittaa, etteivät ponnistelut uuvuttavissa neuvotteluissa olleet turhia.

Pohjois-Irlannin katolinen väestö, joka on jäänyt maakunnassa vaille poliittista valtaa ja yhteiskunnallisesti heikompaan asemaan, seisoi lähes yksimielisenä muutoksen tuulien takana. Ääriprotestanttien aggressiivinen ja uhkakuvien maalailuun perustunut kampanja ei myöskään onnistunut kääntämään protestanttien enemmistöä sopimusta vastaan.

Dublinin imua ja etulyöntiasemansa menetystä Pohjois-Irlannissa pelkäävien protestanttien tuntoja ei silti voida sivuuttaa. Rauhanprosessin kannalta merkittävää onkin, kykenevätkö ääriptotestantit toteuttamaan seuraavaa siirtoaan. Ääriprotestanttisen, demokraattisen unionistipuolueen DUP:n johtohahmo pastori Ian Paisley on antanut ymmärtää puolueen pyrkivän kesäkuun vaaleissa valittavaan parlamenttiin. Puolue toivoo pääsevänsä siten parlamentin penkeiltä käsin nakertamaan rauhansopimuksen myötä luotavien yhteistyöelinten toimintaa.

Vaikka kansanäänestyksen tulos onkin riemuvoitto rauhansopimuksen eteen puurtaneille Irlannin ja Britannian pääministereille, Bertie Ahernille ja Tony Blairille sekä Yhdysvaltain presidentille Bill Clintonille, todistamisen taakka sen toimivuudesta lankeaa Pohjois-Irlannin puolueiden johtajille.

Rauhansopimuksen osapuolten välillä kytenyt epäluulo ei laannu hetkessä. Sinn Feinin johtaja Gerry Adams on saanut IRA:n poliittisen vuoropuhelun puolelle. Protestanttisen UUP:n keulakuva, David Trimble puhuu sovittelun ja kompromissien puolesta. Puoluejohtajien arvovalta ei kuitenkaan ulotu kaikkiin aseiden kalistelua kannattaviin ääriaineksiin. Nyt luotavien poliittisten instituutioiden on kyettävä myös vakuuttamaan kansalaiset, jotta muut hiertävät kysymykset, kuten vankien vapauttaminen ja aseiden luovuttaminen kyetään toteuttamaan.

Yksi merkittävistä tekijöistä rauhansopimuksen syntymiselle oli Pohjois-Irlannin asukkaiden väsymys elämään, jota väkivallan ja pelon kierre varjostaa. Tasa-arvoisemman ja rauhallisemman Pohjois-Irlannin rakentamisen täytyy siis alkaa myös ruohonjuuritasolla, tavallisten ihmisten keskuudessa. Kansanäänestys on vasta ensimmäinen etappi pitkällä matkalla.

Päämäärät eivät Pohjois-Irlannissa ole muuttuneet. Katolilaisten haaveena on edelleen yhtenäinen Irlanti. Protestantit haluavat pysytellä osana Isoa-Britanniaa. Kansanäänestys kuitenkin vahvistaa, että näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tahdotaan nyt toisenlaiset keinot. Aseiden ääntä on kuultu liikaa.