Pääkirjoitus 23.5.1998:
Indonesian uudistuminen
on jäämässä puolitiehen

Indonesian presidentin Suharton ilmoitus eroamisestaan ei tullut suurena yllätyksenä. Laajasta korruption ja nepotismin suosimisesta syytetystä presidentistä löytyi sen verran suoraselkäisyyttä, että hän pystyi kovan painostuksen alla tekemän ainoan järkevän päätöksen. Ilman Suharton eroa Indonesia olisi ajautunut kansalaisten ja asevoimien väistämättömälle törmäyskurssille ja sitä kautta verilöylyjen tielle.

Ei ole ihme, että Suharton eroa pidetään kaikkialla demokraattisessa maailmassa valtiomiestekona. Suurin riemu presidentin lähdöstä koetaan tietysti Indonesiassa, jossa suuret kansalaisjoukot opiskelijat keulillaan ovat tähän tähdänneet jo toukokuun alkupäivistä saakka.

On kuitenkin turha luulla, että Indonesia olisi yhdessä yössä astunut kestävän demokratian piiriin. Uusi presidentti Jusuf Habibie, joka viime maaliskuussa valittiin Suharton varamieheksi, edustaa vanhaa valtaa. Myös Suharton hallituksen useat ministerit jatkavat tehtävissään. Vain lupaukset ovat uusia.

Presidentti Habibieta tuskin voi pitää muuna kuin siirtymäkauden johtajana. Sinäkin aikana on mahdollista, että taustalla vallan nyörejä pitelee edelleen muodollisesti väistynyt Suharto.

Sen paremmin Indonesian kansalaisliikkeitten johtajat kuin kansainvälisen yhteisön puhemiehetkään eivät näe Habibiessa kyvykästä uudistaa, joka pystyisi kääntämään maan romahtaneen talouden nousuun ja samanaikaisesti luomaan 200-miljoonaiselle kansakunnalle demokraattisen järjestelmän. Uuden presidentin lupaukset pysymisestä erossa korruptiosta ja sukulaisten suosimisesta ovat merkkejä paremmasta, mutta hänen on myös osoitettava olevansa tosissaan.

Habibien kiireellisin tehtävä on saada kansainväliset finanssipiirit vakuuttumaan, että Indonesia on Suharton kaatumiseen johtaneen villin mellakointikauden jälkeen vakiintumassa ja että taloudellinen yhteistyö entisten kauppakumppanien kanssa voi jatkua.

Maailmanpankin myönteiset reaktiot Suharton eron johdosta ovat oireita luottamuksen lisääntymisestä kaupankäynnin ja taloudellisen yhteistyön saralla. Vielä on kuitenkin liian aikaista arvioida kykeneekö Habibie pitämään langat käsissään niin kauan, että talouskriisin voittaminen saadaan alulle. Yhdysvaltain ja Japanin varovaiset arviot yhteistyön jatkamismahdollisuuksista ovat Indonesian kannalta rohkaisevia.

Joka tapauksessa aikaa kuluu paljon ennen kuin Indonesia voi nousta taloudessaan samalle tasolle, jolla se oli ennen viime vuoden kesällä tapahtunutta romahdusta. Talouskriisin tullessa lahjonnalle, nepotismille, ylivelkaantumiselle ja tehottomuudelle rakentunut talousihme kaatui kuin korttitalo.

Uutta talousjärjestystä ei vanhalle voi rakentaa. Perustukset on raivattava pohjia myöten. Myös yhteiskunnallinen valtajärjestelmä on uudistettava ennen kuin Indonesia voi saavuttaa kansainvälisen yhteisön luottamuksen.