Pääkirjoitus 20.5.1998:
Painostusväitteet selvitettävä
- Teurilla todistamisen taakka

Kihlakunnansyyttäjä Tommi Teuri on ryhtynyt yhden miehen jatkosotaan valtakunnansyyttäjän virastoa vastaan. Hän väittää joutuneensa ylempiensä taholta painostuksen kohteeksi ns. Nostokonepalvelun veropetosjutussa, jonka epäiltyihin kuului muun muassa verohallituksen pääjohtaja Jukka Tammi.

Teuri esitti kohuväitteensä TV 1:n M.O.T.-ohjelmassa ja sai oitis aikaan juuri sellaisen julkisen mylläkän kuin ilmeisesti halusikin. Asiaan kuului sekin, että jo samana iltana Suomen tietotoimisto uutisoi kannanoton, jossa Teuri selvästi lievensi aikaisempaa sanomaansa.

Kerta ei ole ensimmäinen, kun Teuri tilittää julkisuuden kautta tuntojaan. Myös Matintalon juttujen yhteydessä hänet opittiin tuntemaan stressin rajoille asti työteliäänä syyttäjänä, jolta heltiää lausuntoja selvästi vuolaammin kuin ammattikunnalta keskimäärin.

Kolmisen viikkoa sitten Teuri päätti, ettei hän nosta syytettä Nostokonepalvelu Oy:n johtoa vastaan, vaikka katsoi, että yhtiö oli kiertänyt veroja. Samoin vapauttavaan ratkaisuun päätyi valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski, joka teki syyteharkinnan pääjohtaja Tammen osalta.

Nyt Teuri sanoo katuvansa päätöstään (HS 19.5.) ja antaa ymmärtää, että valtakunnansyyttäjän virasto painosti häntä. Syyttämättä jättämispäätöksen hän kirjoitti sanamuotoon, jossa yhtäältä todetaan juridisen näytön puuttuminen, mutta toisaalta esitetään teonkuvaus, joka olisi sinällään sisältänyt syytteen ainekset.

Ei tarvitse olle juridiikan asiantuntija havaitakseen, miten haparoivaa ja epäloogista Teurin hyökkäily on. Hänellä oli virkansa puolesta kaikki mahdollisuudet toimia täysin itsenäisesti, koska ylempi viranomainen oli jättänyt Nostokoneen epäiltyjen veropetosten syyteharkinnan kihlakunnansyyttäjälle.

Väitteet valtakunnansyyttäjän viraston painostustoimista ovat erittäin poikkeuksellisia ja raskaita. Niiden toteen näyttämisessä todistustaakka on ennen kaikkea Teurilla. Jutun yllättävä käänne poikikin jo eilen kanteluita ja eduskuntakysymyksiä. Eduskunnan oikeusasiamies tai oikeuskansleri joutuvat ratkaisemaan, miten asiassa edetään. Painostusväitteet on selvitettävä.

Vaikka epäkohtien julkituloa on avoimessa yhteiskunnassa syytä tukea, julkisessa pyykinpesussa piilee myös vaaransa. Yhden televisio-ohjelman ansiosta syyttäjälaitoksen ylle on langennut epäilys, joka ei ainakaan vahvista kansalaisten jo entuudestaan rakoillutta luottamusta oikeusvaltion keskeisiin instituutioihin.

Tilanne on sitäkin harmillisempi, kun ottaa huomioon, että Suomen syyttäjälaitos on vasta totuttelemassa vuosisadan kenties merkittävimpiin uudistuksiin. Uusi rikosprosessi teki syyttäjästä oikeudenkäynnin aktiivisen keskushenkilön. Hän sai lisää valtaa ja vastuuta, mutta myös työ- ja suorituspaineita.

Teurin tapaus osoittaa, ettei entistä vaativamman roolin omaksuminen ole helppoa. Ilmeisesti aikansa myös vaatii, ennenkuin paikallisten ja valtakunnan syyttäjäviranomaisten yhteistyö, työnjako ja keskinäiset suhteet saadaan toimivalle tolalle.