Kirjoittajavieras Hannu Elo:
Nykyajan Israel -
aikamme ihme

Suomalaisten viettäessä vappua israelilaiset juhlivat nykyvaltionsa itsenäisyyden 50-vuotispäivää. Itsenäisyysjuhlaa edeltävänä päivänä koko Israelin kansa pysähtyi ja hiljentyi kahdeksi minuutiksi muistamaan sodissa kaatuneita. Itse suurena juhlapäivänä Israelissa pyrittiin kuitenkin välttämään vakavuutta. Valtion itsenäisyysjuhlia vietettiin Jerusalemissa viihteellisesti ilotulituksen, katujuhlien, tanssin ja musiikin merkeissä. Myös armeijan näytökset ylilentoineen kuuluivat kuvaan.

Lähes kahden vuosituhannen ajan ympäri maailmaa hajaannuksessa, syrjittyinä ja vainottuina eläneille Israelin heimon jälkeläisille, juutalaisille, syttyi uusi toivo, kun Theodor Herzl sata vuotta sitten, v. 1897, julisti ensimmäisessä siionistikongressissa Baselissa ajatuksensa nykyajan juutalaisvaltion perustamisesta kaikkien juutalaisten kansalliskodiksi.

Vähitellen juutalaiset alkoivat ostaa maata historiallisesta kotimaastaan, jota vielä silloin nimitettiin Palestiinaksi, muuttaa tuohon karuun ja lähinnä arabien harvaan asumaan maahan, kunnostaa ja viljellä sitä ja aloittaa elämän maassa uudisasukkaina.

Hitlerin natsi-Saksa yritti toisen maailmansodan aikana tuhota Euroopan juutalaiset sukupuuttoon. Kaikkiaan Euroopassa surmattiin yli kuusi miljoonaa juutalaista.

Kaikesta huolimatta Herzlin unelma toteutui ihmeellisellä tavalla: 50 vuoden kuluttua Herzlin julistuksesta Yhdistyneet Kansakunnat hyväksyi juutalaisen valtion perustamisen brittien mandaattialueelle Palestiinaan. Alue oli määrä jakaa juutalaisten ja arabien kesken ja samalla perustaa alueelle myös arabivaltio. Tätä eivät ympärillä olevat arabimaat kuitenkaan hyväksyneet.

Kun me Suomessa olemme toisen maailmansodan jälkeen saaneet nauttia yli viiden vuosikymmenen ajan rauhasta ja lähes jatkuvasta kehityksestä, Israel on joutunut samana aikana kohtaamaan sodan jokaisella vuosikymmenellä.

On siis hyvin ymmärrettävää, että israelilaiset kaipaavat rauhaa. Onko ns. rauhanprosessi oikea vastaus israelilaisten kaipuuseen? Periaatteena on maa-alueiden luovuttaminen palestiinalaisten rauhanlupauksia vastaan. Mutta voidaanko luottaa rauhaan palestiinalaisten kanssa? Palestiinalaiset ovat aikanaan luvanneet poistaa PLO:n perustuskirjasta kohdat, joissa ilmaistaan tavoite perustaa Israelin valtion tilalle Palestiina ja tuhota Israelin valtio. Päätöstä poistamisesta ei ole vieläkään tehty.

Millä oikeudella Israel väittää valtionsa maa-aluetta omakseen? Maallisessa mielessä israelilaiset ovat hankkineet osia maastaan ostamalla sitä aikaisemmilta asukkailta jo ennen valtion perustamista. Olennaisimman oikeuden maahan voitaneen katsoa syntyneen YK:n v. 1947 tekemästä päätöksestä sallia juutalaisen valtion perustaminen brittiläiselle mandaattialueelle Palestiinaan. Sen jälkeen käydyissä, tuloksiltaan yllättävissä sodissa maata on myös valloitettu.

Raamatullisessa mielessä Israelin maa on Jumalan israelilaisille antama ikuinen perintömaa. Tunnustakaamme Israelin juhlavuonna, että Israel on aivan erityinen kansa, jolle on suotu ainutlaatuinen ja pysyvä asema kansakuntien joukossa. Onnea 50-vuotiaalle!

Kirjoittaja on Israelin Ystävät ry:n liittohallituksen jäsen ja Turun paikallisosaston puheenjohtaja.